Lyon (nuoret ja aikuiset)

Lyon oli roomalaisen Gallian keskus, nykyisin Lyon on Ranskan kolmanneksi suurin kaupunki. Lyonin renessanssityylinen vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Vanhin osa kaupunkia tunnetaan nykyisin nimellä Fourvière. Sen raunioille ja näköalapaikalle pääsee kävellen tai hammasratajunalla. Julkinen liikenne on myös poikkeuksellisen hyvin hoidettu. Lyon on raitiovaunukaupunki, jossa voit myös vuokrata kaupunkipyörän vierailullesi.

Silkkiteollisuus toi mukanaan Lyoniin jo 1500-luvulla eksoottisia mausteita ja uusia ruoanvalmistusmenetelmiä. Lyonin sijainti oli myös ihanteellinen, koska lähistöltä tulevat Bressen kuulut kanat, charolais-härät sekä jokien upeat kalat, lähimetsien riista ja sienet. Lyonin ja Beaujolais’n vuoristoseuduilta tulevat maukkaat juustot. Lyon on myös tunnettu Beaujolaista ja Pohjois-Rhonesta tulevista arvostetuista viineistä, kuten Cote-Rotie ja Hermitage.

Nuorten ja aikuisten kielikoulu:
Kielikurssin järjestäjä on kansainvälinen ESL kielikoulut, jolla on kursseja Sveitsissä, Ranskassa ja Saksassa. Koulun opetus on akkreditoitu monien virallisten opetukseen ja opiskelumatkailuun perehtyneiden organisaatioiden toimesta, kuten FLE (Francais Langue Etrangère, ALTO (Association of Language Travel Organisation) ja SFPS (Swiss Federation of Private Schools). Voit suorittaa koulussa myös kansainvälisesti tunnustetun DELF/DALF –kokeen. Minimi-ikäraja on 16 vuotta.

ESL kielikoulujen opiskelijat tulevat joka puolelta maailmaa, ja kaikilla on yhteinen tavoite tutustua ranskalaiseen kieleen ja kulttuuriin. Koulu sijaitsee Lyonin keskustassa hyvien ostospaikkojen, ravintoloiden ja puistojen lähettyvillä. Päivän oppituntien jälkeen voit osallistua kielikoulun järjestämiin aktiviteetteihin. Aktiviteetit vaihtelevat viikoittain.

Voit asua kurssisi ajan joko perhemajoituksessa, hotellissa tai omassa vuokra-asunnossa.

Kurssit, aloituspäivät ja hinnat

Kaikkien kurssien aloituspäivät joka maanantai vuoden ympäri.
Aivan aloittelijoiden aloituspäivät 2017: 27.2, 15.5, 3.7, 4.9, 30.10.2017.
Aloittelijat voivat osallistua ainoastaan 2 viikon standard –kurssille.

Kursseilla on aina yhdessä ryhmässä 6-12 oppilasta ja tunnit ovat yleensä aamupäivisin. Kaikki opettajat ovat tarkoin valittuja ammattilaisia. Kurssin kesto voi olla 1-52 viikkoa valintasi mukaan.

Peruskurssi
Standard-kurssilla on yhteensä 20 x 45min tuntia viikossa. Tunneilla harjoitellaan kielen suullista ja kirjallista ilmaisua.

Intensiivikurssi
Intensiivikurssilla on yhteensä 25 x 45min tuntia viikossa (Standard + 5 lisätuntia). Lisätunneilla keskitytään suullisen ilmaisun harjoittelemiseen.

Premium-kurssi
Premium-kurssilla on 30 x 45 min tuntia viikossa (Intensiivikurssi + 5 lisätuntia pienryhmässä). Pienryhmätunnit max. 7 opiskelijan ryhmässä, tunneilla paneudutaan kirjallisten taitojen kehittämiseen.

Combi 5 / Combi 10
Combi5 –kurssilla on 25 x 45min oppituntia viikossa (standard + 5 yksityistuntia) ja Combi10 –kurssilla yksityistunteja on 10. Kurssit sopivat hyvin opiskelijoille, jotka haluavat ryhmäopetuksen lisäksi painottaa oppimisessaan itselle haastavia aiheita (kerro siis mitä haluat yksityistunneilla käsiteltävän). Combi10 –kurssia suositellaan tasosta A2 ylöspäin.

DELF/DALF -kokeeseen valmistava kurssi
DELF (diplôme d’études en langue fançaise, tasot A1 – B2) ja DALF (diplôme approfondi en langue française, tasot C1 – C2) –diplomit ovat kansainvälisiä virallisia ranskan kielen tunnustuksia (ranska vieraana kielenä). Jokaisella kielen tasolla on oma kokeensa. Lyonin ESL-koulussa voit suorittaa kokeen tasoilla B1, B2 ja C1. Tällä kokeeseen valmistavalla kurssilla on opetusta 30 x 45min oppituntia viikossa (standard –kurssi + 10 valmistavaa tuntia maksimissaan 6 hengen pienryhmissä). Kurssi on 4 viikon mittainen, alkamispäivät koepäivien mukaan (koe viimeisellä viikolla). Kurssimateriaali 25 €. Koemaksu 107-134 € / tason mukaan. Kysy koepäiviä omaan matkaasi sopivaksi.

TCF – Test de connaissance du français
Yksinkertainen, nopea ja tehokas tapa saada arvio omasta ranskan kielen taidosta (ei ole virallinen diplomi). Koe on monivalintakoe. Koepäiviä on Lyonin kielikoulussamme noin kerran kuussa: 23.2., 30.3., 30.5., 29.6., 27.7., 28.9., 26.10., 23.11.2017. Ilmoittautuminen kokeeseen viimeistään kuukautta ennen koepäivää.

Tarkemmat kurssi- ja majoitusvaihtoehdot sekä hinnat esitteestämme:

KIELIKURSSIT JA MAJOITUKSET LYON 2017