Tapaa taiteilija työssään omassa ateljeessaan ja kysy, keskustele sekä tutustu hänen töihinsä. Mukaan voi ostaa uniikkimatkamuistoja!
Visiitille voi lähteä aivan pelkästä uteliaisuudesta nähdä ranskalaisia työtiloja ja tavata ranskalaisia taiteen tekijöitä. Suurin osa ateljeista sijaitsee taiteilijan kodin yhteydessä.
Treffeillä taiteilijat kertovat työskentelystään, näyttävät töitään ja jos sille päälle satut että joku taulu kiinnostaa voit siitä käydä myös kauppaa. Treffien kesto on noin 1h30. Treffeille voi mennä lomamatkansa ohessa yksin, kaksin tai kolmin. Osaan ateljeista voidaan vastaanottaa myös ryhmiä.
Taiteilijatreffeissä on eniten valintaa Pariisissa, mutta myös muihin kaupunkeihin on pieni valikoima vastaanottavia taitelijoita. Mukana on niin taidemaalareita, kuvanveistäjiä kuin koruseppiäkin.
Treffit liitetään aina muuhun matkakokonaisuuteesi.
Suosittelemme: Konkarin Pariisi





