Urheilullinen leirikoulu Chamonix

Matka Mont Blancin juurelle luontoon ja ulkoilmaan.

Nuoret jaetaan ryhmiin, joissa tutustuvat alppeihin, sen luontoon ja siellä tehtäviin harrasteisiin. Viikon aikana nuori pääsee kokeilemaan vaellusta, maastopyöräilyä, seinäkiipeilyä tai raftingia ja montaa muuta alpeilla harrastettavaa lajia leiriviikon ajankohdasta riippuen. Talvikautena myös hiihto, laskettelu ja lumilautailu mahdollisia.

Leirikeskus on nuorille tarkoitettu harrastuskeskus, missä on koko ajan tavoitettavissa paikallinen yhteyshenkilö. Nämä UCPA-leirit vaativat vähemmän aikuismatkustajia mukaan, sillä opettajan työtä ovat helpottamassa paikalliset ohjaajat. Leiriohjelmassa voidaan myös painottaa pedagogisia asioita ja ottaa mukaan esim. luonnontieteitä tai matematiikkaa ranskalaisen opettajan kanssa.

Asuminen
Chamonix’n historiallisen alppikylän keskustassa olevassa leirikeskuksessa. 4 hengen yhteishuoneet, joissa omat peseytymistilat. WC käytävällä. Opettajalle saatavissa 1 hengen huone.

Majoittumisen kanssa samassa rakennuksessa ruokala sekä runsaasti yhteisiä tiloja.
Tanssisali, luentotila. Chamonix’ssa lisäksi runsaasti tutustumisen arvoisia kohteita ja nähtävää, kuten Alppien historiallinen museo. Samaan aikaan leireillä on myös ranskalaisia ja usein myös belgialaisia nuoria.

Aikataulu
Leirit pidetään pääsääntöisesti keväisin huhti- ja toukokuussa sekä syksyisin syys-, loka ja marraskuussa. Yhden leirin pituus on 5 vrk eli maanantai – perjantai. Leiripäiviä voidaan tilanteen mukaan lisätä 1 tai 2 päivää (alkuun tai loppuun).

Esimerkkiohjelma päiväaikataulusta:
8.00 – 9.00 aamiainen
9.30 – 12.00 harrasteita tai aikaa opettajan omalle ohjelmalle
12.00-13.00 lounas
14.30 – 17.00 harrasteita/retkiä
17.00 – 17.30 välipala
17.30 – 19.00 vapaasti käytettävissä
19 – 20 Illallinen
20 – 22 Iltaohjelmaa (leffoja, tietokilpailuja etc)

Tarkennettu lajiohjelma annetaan jokaiselle leirikoululle lähtöajan mukaan.

Hinta-arvio:
890 € / hlö, kun aamuohjelman hoitaa oma opettaja
920 € / hlö, kun koko ohjelma on leirikeskuksen hoitama
Lisäyö noin 40 € /hlö. Hintoihin lisätään toimistomme palvelumaksut.

Arvioidun matkan hinta sisältää (ma-pe, eli 5 vrk)

•     Reittilennot Helsinki – Geneve – Helsinki
•     Lentokenttäkuljetukset
•     Majoittuminen leirikeskuksessa, lakanat, pyyhkeet
•     Valittu leirikoulun ohjelma, josta vastaavat ranskalaiset opettajat
•     Aamiaiset, välipalat, lounas, illallinen
•     Keskuksen oma iltaohjelma (noin joka toinen ilta)
•     Kaikki välineet