Leirikoulu Pariisi

“Kolean Aleksis Kiven päivän aamuna 2006 alkoi hämeenkyröläisten matka leirikouluun Pariisiin. Matkalle lähti 15 oppilasta ja kaksi opettajaa. Kaikki oppilaat olivat 15 – 16 -vuotiaita A-ranskan lukijoita, tyttöjä ja poikia Hämeenkyrön Yhteiskoulusta ja F.E. Sillanpään lukiosta.

Olen ennenkin ollut mukana koulumme vaihto-ohjelmissa, mutta nyt ensimmäisen kerran kokeilimme ulkopuolisen avun käyttämistä järjestelyjen osalta. Käyttämämme matkatoimisto suunnitteli hienon ohjelman huomioiden toiveemme sekä hankki yhteydet ranskalaiseen nuorisojärjestöön. Näin matkamme onnistui enemmän kuin upeasti: ohjelma oli monipuolinen, kehitti kielitaitoa ja tutustutti maahan sekä sen asukkaisiin aidosti.

Lyhyellä matkallamme (ti-su) onnistuimme yhdistämään koulua, kotia ja kulttuuria. Välittömästi Finnairin koneen laskeuduttua Pariisin lentokentälle meitä oli vastassa ranskalainen avustaja, joka kulki kanssamme kaikki retket ja metromatkat. Thierry olikin matkamme todellinen “esprit”, joka osasi tuoda mukavan rennolla tavalla ranskalaista elämää esiin ja ymmärsi aina kömpelöimmätkin kysymyksemme.

Uudenlainen leirikoulu Pariisissa

Ranskassa oppilaiden kielitaito joutui alusta asti koetukselle, sillä perheissä jokainen pääsi käyttämään ranskaa arkipäivän askareissa. Yhdessä perheessä asui aina kaksi suomalaista nuorta. Perheet olivat tottuneita ottamaan ulkomaalaisia vieraita vastaan ja heille on annettu selkeät ohjeet seurustelusta ja kielenkäytöstä. Siis vain ja todellakin uniquement ranskaa!

Leirikoulun aamupäivät käytimme tehokkaaseen ranskan opetteluun Bretignyn yläkoulussa. Isäntäperheet toivat oppilaat aamulla kouluun. Oppitunnit alkoivat yhdeksältä ja päättyivät keskipäivällä. Tunteja piti meitä varta vasten palkattu opettaja, joka oli erikoistunut opettamaan ranskaa vieraana kielenä ja joka otti oppilaiden osaamisen tason tarkasti huomioon. Ihailtavan ammattitaitoisesti hän houkutteli kielitaitoaan arastelevat oppilaat puhumaan.

Opetus tapahtui kokonaan ranskaksi. Nuorten kannalta erityisen merkittävää oli se, että opettajana oli natiivi pedagogi. Ensimmäisenä koulupäivänä kerrattiin Ranskan sijaintia kartalla, naapurivaltioita ja Pariisin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Torstaina oppilaat tutustuivat ranskankielisiin lehtiin. Perjantaina tehtiin ryhmätöitä; vaativin mutta hauskin tehtävä oli ranskankielisen runon tekeminen ja sen dramatisoiminen. Kirjallisen ja suullisen ilmaisun sekä tekstinymmärtämisen harjoitusten ohessa kerrattiin kielioppia ja ääntämistä. Opetus oli vaativaa, monipuolista ja innostavaa.

Ranskalainen koulu erosi monilta osin suomalaisesta koulusta – kuri näytti olevan kovempi, eikä opettajia sinuteltu. Myös vessoista puuttuva paperi ihmetytti suomalaisnuoria. Monet asiat suomalaisessa koululaitoksessa ja varsinkin Hämeenkyrön Yhteiskoulussa huomattiin kauempaa katseltuna toimiviksi ja arvostettaviksi. Itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat nousivat uuteen arvoon.

Koulutuntien jälkeen suuntasimme kohti Pariisia yhdessä ranskalaisen matkanjohtajamme Thierryn kanssa nautiskellen hänen tuomiensa lounaseväiden antia. Iltapäivät käytimme Pariisin nähtävyyksiin, kuten Louvreen ja Eiffeliin, tutustuen.Kun Louvressa eräs oppilaani tarpeeksi kauan Mona Lisaa tuijotettuaan alkoi itkeä, sanoi ranskalainen museo-oppaamme, ettei koskaan ennen ollut törmännyt yhtä voimakkaaseen reaktioon! Kulttuuriin tutustuimme myös Versaillesissa ja tieteeseen Villettessä. Seinen risteilykin ehdittiin tehdä. Mieleen jäi myös muotinäytös eräässä Pariisin suuressa tavaratalossa. Matkatoimistomme oli varannut meille sinne omat paikat ja näin pääsimme hyvin läheltä nauttimaan ranskalaisen muodin ja catwalkin ilmapiiristä sekä seuraamaan kauniiden ja komeiden mallien merkitseviä katseita.

Päivien aikana jokaisen sanavarasto kasvoi, puhumattakoon tietomäärästä. Takaisin isäntäperheisiin tulimme illansuussa ja illallisen oppilaat nauttivat aina isäntäperheissä kertoen päivän kuulumisia ja osallistuen perheiden arkeen.

Ranskan kulttuuritietouden lisääntyminen ja ranskan kielen opiskelumotivaation kasvu sekä omien siipien kantavuuden tiedostaminen olivat leirikoulun parasta antia. Nämä hämeenkyröläiset nuoret kirkastivat myös isäntäperheiden Suomi-kuvaa; ennakkokäsityksiä kumottiin – kaikki suomalaiset eivät olekaan lappalaisia! Nuoret toditivat myös sen, että käsityksen suomalaisista tuppisuina saa todellakin haudata. Matkalla solmittiin ystävyyssuhteita, jotka tulevat pitkästä maantieteellisestä välimatkasta huolimatta varmasti säilymään.

Täällä kotona tunnen nyt huojennusta siitä, että ei heti tarvitse aloittaa vastavierailun valmistelua. Tällaiseen leirikouluun haluan viedä oppilaani vastakin!”

Leena Klemets

Jaa tm sivu ystvillesi

Suomalainen yksityisopas

Lähde tutustumaan Pariisiin ammattilaisoppaan kanssa. Oppaamme ovat suomalaisia, mutta tuntevat Pariisin kuin omat taskunsa. Oppaan voit ottaa itsellesi yksityisesti puoleksi tai koko päiväksi. Tai vaikka koko viikoksi…. Ryhmille suosittelemme oppaiden käyttöä sekä tiedon mutta myös taidon ja käytännön asioiden vuoksi. Kun otat ryhmällesi oppaan hoituu myös lentokentän rutiinit ja hotelliinkirjatumiset “à la française”.

“Opas oli mukava ja saimme hänen avullaan lomastamme huomattavasti enemmän irti. Hän otti hienosti huonioon toiveemme, löysi ihastuttavan lounaspaikan, kertoi mihin kannattaa suunnata tulevina päivinä, miten kulkea metrossa ja kirjoitti lapulle vielä senkin, miten lentokentälle suunnistetaan kotimatkan alkaessa.” Eräs Pariisin-kävijä

Oppaan voit varata Pariisin lisäksi muihin Ranskan kaupunkeihin: haluatko tietää Nizzasta ja sen seudusta enemmän suomeksi? Joko tunnet Dijonin? Miten olisi viikonloppu Normandiassa omalla pienporukalla hyvän oppaan vetämänä?

Tässä muutama vinkki opastuksen aiheeksi Pariisissa:

Aloittelijan Pariisi

Ensikertalaisen on nähtävä Eiffel-torni ja Riemukaari, käveltävä Champs Elyséellä ja katsottava Mona Lisaa silmästä silmään. Tämän voit tehdä oppaan kanssa niin, että sinulle samalla kerrotaan Pariisista, sen taustoista ja nykypäivästä. Saat perusteellisen infon metron ja muunkin julkisen liikenteen käytöstä, parhaat ravintolavinkit ja tiedot siitä minne milloinkin kannattaa mennä lomaretken aikana.

Nykytaidetta Pariisissa

Kierrä asiaa tuntevan oppaan kanssa kaupungin parhaissa näyttelyissä. Miksi ette kävisi tervehtimässä myös paikallista taiteilijaa. Kaupungissa tapahtuu koko ajan ja uutta tulee jatkuvasti. Virittäydy siis tunnelmaan osaavissa käsissä.

Lapsen Pariisi

Mitä kuuluu Quasimodolle? Noustaan Notre Damen katolle katsomaan hirviöitä. Sytytämme kynttilän katedraalissa. Kävelelemme Pariisin kapeinta katua ja ajamme maanalaisella Montmartrelle. Taiteilija-aukiolla lapsesta maalautetaan muotokuva mummille matkamuistoksi.

Opettajan avuksi

Lutetia Gallialaisten kaupunki vai Asterixin asuinsija? Tutustutaan Roomanvallan aikaiseen kylpylään, käydään areenalla ja tutkitaan kryptassa miten roomalaiset rakensivat.

“Koulumme lukiolaisluokalle tilattu Victor Hugo & Marais -opastus oli ohjelmakokonaisuutena hyvä valinta. Opastus oli itsessään antoisa ja monipuolinen. Siinä tuli sopivasti Pariisi-tietoutta, nykyaikaa ja menneisyyttä samoin kuin arkkitehtuuria sekä sitä haluttua kirjallisuutta ja kirjallisuuden historiaa. Victor Hugo on varmasti kaikille näille oppilaille tuttu kirjailija tästä lähtien.”
Irja Koskinen, Etelä-Tapiolan lukio

Jaa tm sivu ystvillesi

Kielen ja kulttuurin leirikoulu Pariisi

Täyden palvelun matkapaketti ranskan kieltä ja kulttuuria koululuokalle (yläaste/lukio). Nuori pääsee käyttämään kieltä myös perheessä. Yhteistyökumppanimme Pariisissa on erikoistunut järjestämään nuorisoryhmille majoituksen luotettaviin ranskalaisiin perheisiin, kielen oppitunteja paikallisessa koulussa ja oheisaktiviteetteja Pariisissa. Matka sisältää kaiken tarvittavan omaa taskurahaa lukuunottamatta. saatavilla myös leirikeskusmajoitus, jolloin ranskan kielen oppitunnit leirikeskuksen yhteydessä olevassa kielikoulussa.

Perhemajoitus sijaitsee Brétigny-sur-l’Orgessa, joka on pieni kaupunki 35 km etelään Pariisista.
RER C-paikallisjunalla matka kestää noin 25-30 min.

Katso YHDEN OPETTAJAN MIELIPIDE PARIISIN LEIRIKOULUSTA.

Kulkeminen
Matka sisältää suorat reittilennot Helsinki – Pariisi – Helsinki (saatavuuden mukaan Norwegian/Finnair), lentokenttäkuljetukset, Pariisin matkakortin julkiseen liikenteeseen koko matkan ajalle.

Asuminen
Majoittuminen ranskalaisen perheen luona täysihoidolla (aamiainen, eväslounas ja illallinen). 2 opiskelijaa majoittuu samaan perheeseen. Perheet ovat tottuneet ottamaan nuoria vastaan ja keskustelemaan heidän kanssaan. Osassa perheitä myös omia lapsia. Perheessä syödään aamiainen, eväspaketti saadaan mukaan ja illallinen syödään perheissä. Perheet sijaitsevat mahdollisuuksien mukaan lähellä toisiaan. Kodeissa edellytetään lapsilta hyvää käytöstä ja yritystä käyttää ranskan kieltä. Toivottavaa on myös, että lapsilla olisi mukanaan materiaalia Suomesta, jotta voisivat kertoa kotimaastaan.

Aamupäivällä paikallisessa koulussa
Ranskan opiskelua aamupäivisin 3-4 tuntia päivässä (arkipäivisin) Brétignyssä sijaitsevassa yläasteessa tai lukiossa. Koulussa nuoret oppivat suullista kielitaitoa, ranskalaisia tapoja ja tutustuvat kouluelämään. Avustaja vie nuoret kouluun ja tuo takaisin.

Iltapäivällä kulttuuria ja nähtävyyksiä
Iltapäivän aktiviteetit järjestetään ryhmän omien toiveiden mukaan. Esim. Eiffel-torni, parfyymimuseo, Villetten tiede- ja teollisuuspuisto, Louvren museo, Galéries Lafayetten muotinäytös, Seinen risteily, kokkausiltapäivä, Versailles’n linna…..

Paikallinen avustaja:
Ranskalainen paikallisopas on mukana joka päivä, kun järjestettyä ohjelmaa. Paikallinen henkilö vastaa siitä, että olette oikeassa metrossa menossa oikeaan suuntaan oikeaan aikaan. Avustajat ovat tottuneet nuorten kanssa toimimiseen. Saapumispäivänä on avustaja vastassa myös lentokentällä. Ryhmän kanssa Suomesta lähtevän vastuuvanhemman/-opettajan on hyvä osata sujuvaa ranskaa.

Hinta-arvio 2012/2013: 700 € / hlö

Matkan hinta edellyttää noin 15 matkustajaa ja sisältää:
• Norwegianin reittilennot Helsinki – Pariisi – Helsinki
• Lentokenttäkuljetukset
• Pariisin kiertoajelun
• Majoituksen perheessä
• Aamiaiset, lounaseväät, illallisen perheissä
• Ranskan kielen oppitunnit lukiossa, oma ranskalainen opettaja
• 3 vierailukohdetta
• Pariisin matkakortin
• Paikallinen avustaja
• Paikallisen yhteyshenkilön palvelut 24h/7
• Pariisin kartan kaikille lähtijöille
• Opettajan infokansion

Jaa tm sivu ystvillesi