Leirikoulu Pariisi

“Kolean Aleksis Kiven päivän aamuna 2006 alkoi hämeenkyröläisten matka leirikouluun Pariisiin. Matkalle lähti 15 oppilasta ja kaksi opettajaa. Kaikki oppilaat olivat 15 – 16 -vuotiaita A-ranskan lukijoita, tyttöjä ja poikia Hämeenkyrön Yhteiskoulusta ja F.E. Sillanpään lukiosta.

Olen ennenkin ollut mukana koulumme vaihto-ohjelmissa, mutta nyt ensimmäisen kerran kokeilimme ulkopuolisen avun käyttämistä järjestelyjen osalta. Käyttämämme matkatoimisto suunnitteli hienon ohjelman huomioiden toiveemme sekä hankki yhteydet ranskalaiseen nuorisojärjestöön. Näin matkamme onnistui enemmän kuin upeasti: ohjelma oli monipuolinen, kehitti kielitaitoa ja tutustutti maahan sekä sen asukkaisiin aidosti.

Lyhyellä matkallamme (ti-su) onnistuimme yhdistämään koulua, kotia ja kulttuuria. Välittömästi Finnairin koneen laskeuduttua Pariisin lentokentälle meitä oli vastassa ranskalainen avustaja, joka kulki kanssamme kaikki retket ja metromatkat. Thierry olikin matkamme todellinen “esprit”, joka osasi tuoda mukavan rennolla tavalla ranskalaista elämää esiin ja ymmärsi aina kömpelöimmätkin kysymyksemme.

Uudenlainen leirikoulu Pariisissa

Ranskassa oppilaiden kielitaito joutui alusta asti koetukselle, sillä perheissä jokainen pääsi käyttämään ranskaa arkipäivän askareissa. Yhdessä perheessä asui aina kaksi suomalaista nuorta. Perheet olivat tottuneita ottamaan ulkomaalaisia vieraita vastaan ja heille on annettu selkeät ohjeet seurustelusta ja kielenkäytöstä. Siis vain ja todellakin uniquement ranskaa!

Leirikoulun aamupäivät käytimme tehokkaaseen ranskan opetteluun Bretignyn yläkoulussa. Isäntäperheet toivat oppilaat aamulla kouluun. Oppitunnit alkoivat yhdeksältä ja päättyivät keskipäivällä. Tunteja piti meitä varta vasten palkattu opettaja, joka oli erikoistunut opettamaan ranskaa vieraana kielenä ja joka otti oppilaiden osaamisen tason tarkasti huomioon. Ihailtavan ammattitaitoisesti hän houkutteli kielitaitoaan arastelevat oppilaat puhumaan.

Opetus tapahtui kokonaan ranskaksi. Nuorten kannalta erityisen merkittävää oli se, että opettajana oli natiivi pedagogi. Ensimmäisenä koulupäivänä kerrattiin Ranskan sijaintia kartalla, naapurivaltioita ja Pariisin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Torstaina oppilaat tutustuivat ranskankielisiin lehtiin. Perjantaina tehtiin ryhmätöitä; vaativin mutta hauskin tehtävä oli ranskankielisen runon tekeminen ja sen dramatisoiminen. Kirjallisen ja suullisen ilmaisun sekä tekstinymmärtämisen harjoitusten ohessa kerrattiin kielioppia ja ääntämistä. Opetus oli vaativaa, monipuolista ja innostavaa.

Ranskalainen koulu erosi monilta osin suomalaisesta koulusta – kuri näytti olevan kovempi, eikä opettajia sinuteltu. Myös vessoista puuttuva paperi ihmetytti suomalaisnuoria. Monet asiat suomalaisessa koululaitoksessa ja varsinkin Hämeenkyrön Yhteiskoulussa huomattiin kauempaa katseltuna toimiviksi ja arvostettaviksi. Itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat nousivat uuteen arvoon.

Koulutuntien jälkeen suuntasimme kohti Pariisia yhdessä ranskalaisen matkanjohtajamme Thierryn kanssa nautiskellen hänen tuomiensa lounaseväiden antia. Iltapäivät käytimme Pariisin nähtävyyksiin, kuten Louvreen ja Eiffeliin, tutustuen.Kun Louvressa eräs oppilaani tarpeeksi kauan Mona Lisaa tuijotettuaan alkoi itkeä, sanoi ranskalainen museo-oppaamme, ettei koskaan ennen ollut törmännyt yhtä voimakkaaseen reaktioon! Kulttuuriin tutustuimme myös Versaillesissa ja tieteeseen Villettessä. Seinen risteilykin ehdittiin tehdä. Mieleen jäi myös muotinäytös eräässä Pariisin suuressa tavaratalossa. Matkatoimistomme oli varannut meille sinne omat paikat ja näin pääsimme hyvin läheltä nauttimaan ranskalaisen muodin ja catwalkin ilmapiiristä sekä seuraamaan kauniiden ja komeiden mallien merkitseviä katseita.

Päivien aikana jokaisen sanavarasto kasvoi, puhumattakoon tietomäärästä. Takaisin isäntäperheisiin tulimme illansuussa ja illallisen oppilaat nauttivat aina isäntäperheissä kertoen päivän kuulumisia ja osallistuen perheiden arkeen.

Ranskan kulttuuritietouden lisääntyminen ja ranskan kielen opiskelumotivaation kasvu sekä omien siipien kantavuuden tiedostaminen olivat leirikoulun parasta antia. Nämä hämeenkyröläiset nuoret kirkastivat myös isäntäperheiden Suomi-kuvaa; ennakkokäsityksiä kumottiin – kaikki suomalaiset eivät olekaan lappalaisia! Nuoret toditivat myös sen, että käsityksen suomalaisista tuppisuina saa todellakin haudata. Matkalla solmittiin ystävyyssuhteita, jotka tulevat pitkästä maantieteellisestä välimatkasta huolimatta varmasti säilymään.

Täällä kotona tunnen nyt huojennusta siitä, että ei heti tarvitse aloittaa vastavierailun valmistelua. Tällaiseen leirikouluun haluan viedä oppilaani vastakin!”

Leena Klemets

Jaa tm sivu ystvillesi

Leirikoulu Cap d’Ail

Kaiken (tai vielä enemmän!) sisältävä kieli & kulttuurimatka koululaisille eteläiseen Ranskaan. Leirin aikana nuori tutustuu ranskalaiseen elämäntapaan, pääsee käyttämään kieltä ja pitää hauskaa muiden ikäistensä kanssa. Viikon päätteeksi oppilaat saavat kirjallisen “Attestation Européenne d’Etudes Francaises” -todistuksen.

Suuri osa tunneista pidetään ulkona

Opetusta aamupäivisin natiiviopettajien johdalla. Kielten oppitunnut ovat monipuolisia ja elävällä tavalla kielen oppimista auttavia. Ryhmä voidaan jakaa haluttaessa kahteen eri tasoryhmään. Iltapäivisin on retkiä.  Retkikohteina esimerkiksi Monaco, Nizza, Eze, Villefranche. Illalla puolestaan on omaa ohjelmaa kuten elokuvia, lettujen paistoa tai disco. Kaikki ohjelmat ja illanvietot toteutetaan selkeällä kielellä oppilaiden tason huomioon ottaen. Tällä leirikoululla opetuksen ja oheisohjelman lisäksi kaikki ruokailut kuuluvat hintaan –  paikalla oma ihana kokki.

Leirikoulu pidetään leirikeskuksessa Rivieralla Nizzan ja Monacon välissä upeassa Cap d’Ail’ssa. Leirikeskus on perustettu jo vuonna 1952 ja vuosikymmenien ajan keskuksessä on käynyt nuorisoryhmiä eri puolilta maailmaa. Näin ranskan kieltä ja kulttuuria opiskellaan kansainvälisessä ympäristössä ranskaksi. Keskus on auki koko vuoden.

Keväällä 2009 leirikoulussa olleesta suomalaisesta ryhmästä voit katsoa kuvakoostefilmin, josta näet hiukan maisemia ja elämänmenoa viikon aikana.

Leirikoulun keskus on noin kolmen hehtaarin kokoinen rajattu ja vartioitu alue. Näin varmistetaan huoleton ja turvallinen oleskelu kaikille kurssilaisille ja opettajalle. Koulu on saanut Ranskan ministeriön virallisen DELF-koulumerkinnän sekä FLE-laatumerkin. Koulussa on samaan aikaan muita leirikouluja ja luokkia.

Saapuessaan kurssille nuoret saavat tarvittavan informaation paikalliselta ranskalaiselta vastaanottotiimiltä. Tiimi on nuorten käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa, se on järjestämässä mm. iltaisin järjestettäviä urheilu- ja kulttuuritapahtumia / -ohjelmia. Leirikeskuksen pihalla hyvän aterian jälkeen

Majoitus vaatimattomissa 2-5 hengen huoneissa, joissa oma kph. Pyykinpesun mahdollisuus kerran viikossa. Opettajan majoitus 1-2 hengen huoneissa.

Leirin malli ohjelmasta:

Sunnuntai
Klo 18.20 Lennon lähtö Helsingistä
Klo 20.45 Saapuminen Nizzaan Vastassa yksityinen bussikuljetus leirikeskukseen (Nizzan lentokenttä – Cap d’Ail). Majoittuminen huoneisiin.

Maanantai:
Klo 8.00 Aamiainen.
Klo 8.30 – 12.00 Ranskan kielen harjoituksia aktiviteettien avulla, jossa nuoret teatterin, mimiikan ja leikkien avulla oppivat kieltä. (Artistes de la Côte d’Azur, les melodies de France, la culture francaise, les films…)
Klo 12.30 – 13.30 Lounastauko.
Klo 13.45 – n. 18.00 Iltapäivän retki Monacoon kävellen. Mukana leirikeskuksen tiimin jäsen.
Klo 19.00 Illallinen.
Iltaohjelma Leirikeskuksen yhteistä iltaohjelmaa, esim. Diapanorama de Côte d’Azur et Crêpes -ilta.

Tiistai
Klo 8.00 Aamiainen.
Klo 9.00 – 12.00 Ranskan kielen harjoituksia aktiviteettien avulla.
Klo 12.30 – 13.00 Lounastauko.
13.20 – 18.00 Iltapäivän retki Ezen kylään paikallisbussilla (maksu n. 1€). Mukana leirikeskuksen tiimin jäsen.
Klo 19.00 Illallinen.
Iltaohjelma leirikeskuksen yhteistä iltaohjelmaa, esim. Le Quizz musical et karaoké -ilta.

Keskiviikko
Klo 8.00 Aamiainen.
Klo 9.00 – 12.00 Ranskan kielen harjoituksia aktiviteettien avulla.
Klo 12.30 – 13.30 Lounastauko.
Klo 13.45 – 18.00 Iltapäivän retki Beaulieu sur Meriin ja Villa Kerylokseen paikallisbussilla (bussimaksu n. 1€) keramiikkaa tekemään Keramiikonteon jälkeen loppuiltapäivä Välimeren rannalla Saint Jean Cap Ferrat’n niemekkeellä vapaamuotoisesti. Mukana leirikeskuksen tiimin jäsen.
Klo 19.00 Illallinen.
Iltaohjelma Leirikeskuksen yhteistä iltaohjelmaa, esim La Magie -ilta

Torstai
Klo 8.00 Aamiainen.
Klo 9.00 – 12.00 Ranskan kielen harjoituksia aktiviteettien avulla.
Klo 12.30 – 13.30 Lounastauko.
13.45 – 18.00 Iltapäivän retki Villefrancheen (paikallismaksu). Mukana leirikeskuksen tiimin jäsen.

Klo 19.00 Illallinen.
Iltaohjelma Leirikeskuksen yhteistä iltaohjelmaa, esim. Monaco by Night -ilta. Mukana leirikeskuksen tiimin jäsen.

Perjantai
Klo 8.00 Aamiainen.
Klo 9.00 – 12.00 Ranskan kielen harjoituksia aktiviteettien avulla. Todistusten jako.
Klo 12.30 – 13.30 Lounastauko.
13.45 – 18.00 Iltapäivän retki Nizzaan paikallisjunalla (paikallismaksu). Mukana leirikeskuksen tiimin jäsen.
Klo 19.00 Illallinen
Iltaohjelma Leirikeskuksen yhteistä iltaohjelmaa, esim. Gaufres et Musique -ilta

Lauantai:
Klo 8.00 Aamiainen
Lounaaksi kaikille tule eväspaketti mukaan leirikeskuksesta.
Omatoiminen retki esim. Nizzaan
Klo 19.00 Illallinen
Iltaohjelma Leirikeskuksen yhteistä iltaohjelmaa, esim Le Film Francais -ilta.

Sunnuntai
Klo 8.00 Aamiainen.
Klo 8.30 Tavaroiden pakkaus ja huoneiden järjestely.
Omatoiminen retki Cap d’Ailin uimarannalle jalan & rantapiknik (lounas / eväspaketti mukaan leirikeskuksesta)
Klo 18.00 Illallinen
Klo 19.00 Yksityinen bussikuljetus lentokentälle (Cap d’Ail – Nizzan lentokenttä).
lentokenttätransferin lähdön.
Klo 21.45 Finnair lomalento Nizza – Helsinki.
Klo 02.00 (ma-aamuna) Saapuminen Helsinkiin

Matka sisältää
• Finnair reittilennot Nizzaan, verot, liputus
• Yksityiset lentokenttäkuljetukset
• Majoittuminen leirikeskuksessa, lakanat (omat pyyhkeet mukaan)
• Leirikoulun ohjelma, josta vastaavat ranskalaiset opettajat
• Paikallinen ranskankielinen henkilö mukana iltapäiväretkillä
• Keskuksen yhteinen iltaohjelma
• Aamiaiset, lounas / piknik-eväät, illallinen (täyshoito)
• Matkan suunnittelu ja toteutus

Hinta-arvio keväälle/kesälle/syksylle 2012: 1150 € / nuori, opettajasta ei kuluja.

Matka sisältää lennot, lentokenttäkuljetukset, majoituksen täysihoidolla, opetuksen, iltaohjelman, paikallisen henkilön mukana iltapäiväretkillä. Osasta iltapäivän aktiviteeteista lisämaksu (mm. purjehdus). Yo. hinta edellyttää 20 nuorta lähtijää. Paikat saatavuuden mukaan, hinta pohjautuu reittilentoon.

 

 

Jaa tm sivu ystvillesi

Leirikoulut Ranska

nuortenleirit

Leirikoulut edistävät kielitaitoa ja ranskalaisen kulttuurin tuntemusta. Rakennamme Ranskaan leirikouluja jokaisen opettajan ja luokan toiveiden mukaan. Haluamme olla opettajan, vanhempien edustajan ja luokan tukena matkan suunnittelussa. Kauttamme myös yksittäinen nuori voi lähteä kielikurssille. Katso lisää kielikursseista.

Kokonaiset luokat / ryhmä
Kun luokka on lähdössä Ranskaan leirikouluun, niin mieti, mikä on matkan tarkoitus:

- osaavatko kaikki ranskaa ja onko tarkoitus päästä käyttämään kieltä oikeasti?
- onko teillä teema matkalla ja liittykö se muuten oppisuunnitelmaan jollain tavalla?
- kuinka suuri on opettajan rooli? Kuinka monta vanhempaa tarvitaan mukaan auttamaan leirille?

Esimerkkejä mahdollisista leirikoulumalleista näet sivuillamme. Käytämme ainoastaan Ranskan valtion hyväksymää järjestämistapaa leireille (Ministère Jeunesse et Sports) nuorille valvotuissa tiloissa.

Hinta-arviot sivuillamme ovat ainoastaan suuntaa antavia. Kun suunnittelet omaa leiriä, annamme tarkennetun tarjouksen lähtöpäivien ja ryhmän koon mukaan. Esillä olevien kokonaisuuksien lisäksi teemme koko ajan uudenlaisia kokonaisuuksia luokan tarpeiden mukaan. Kaikki mahdollisuudet eivät siis ole esillä sivuillamme.

OAJ on tehnyt omat ohjeensa leirikouluja varten. OAJ ohjeet leirikouluihin

Jaa tm sivu ystvillesi