Café Parisien -kuvakilpailu Biarritz

SONY DSC

Oli huhtikuu 2013. Olin paraikaa opiskelemassa Pariisissa, ja koko alkukevät oli ollut hyvin viileä ja sateinen. Eräänä tällaisena päivänä ajatukseni palasivat Biarritziin – kaupunkiin, jonka maisemat olivat jääneet unohtumattomasti mieleeni erään matkalehden artikkelista. Vaikka minulla olikin jo jonkin verran aiempaa kokemusta Ranskan eri kohteista, en ollut vielä koskaan käynyt maan lounaisosissa. Sen olin kuitenkin tiennyt artikkelin lukemisesta asti, että vielä jonain päivänä minun olisi tuohon kaupunkiin päästävä. Nyt tuntui koittaneen se hetki.

Sen kummemmin asiaa enää miettimättä varasin jo parin päivän päästä itselleni junalipun ja hotellin kuun viimeisellä viikolla koittaneen loman ajaksi. Ranskan kaukojunaliikenne oli minulle jo ennestään varsin tuttu, joten jännitin matkan suhteen ainoastaan sitä, kuinka todellisuus kaupungista itsestään vastaisi omia odotuksiani. Ja sitä, millainen sää minua perillä mahtoi odottaa.

Viimein koitti lähtöpäivä, ja oli aika suunnata Montparnassen rautatieasemalle. Lähes viiden ja puolen tunnin matkan jälkeen saatoin luoda ensimmäisen silmäyksen lomakohteeseeni. Kevät oli Baskimaalla jo täydessä loistossaan, ja sää oli lämmin ja aurinkoinen – juuri sitä mitä olin pohjoisen sateiden jälkeen kaivannutkin. Mutta kenties kaikkein ikimuistoisinta oli paikallinen tunnelma, rento sekoitus espanjalaista ja ranskalaista kulttuuria baskivaikutteilla maustettuna. Palvelu oli yleisesti ottaen erittäin ystävällistä ja kohteliasta, jopa asenteeltaan aidompaa kuin mitä keskivertoturistikohteelta osaisi odottaa.

Hyvin alkaneen viikon kruunasivat vielä upeat maisemat: satamapoukaman talot ja ravintolat loivat nykyaikaisessakin ympäristössä aidon kalastajakylän ilmapiirin, ja viereinen mäenrinne loisti kukkivista kasveista keltaisenaan. Yksi kauneimmista näyistä oli kuitenkin vasta Biskajanlahden ylle laskenut aurinko, joka jakoi horisontin kahtia tulipunaiseen ja merensiniseen. Vaikka alkoi olla jo myöhä, muutama ihminen kylpi yhä Atlantin viilenevissä aalloissa. Tunnelma oli jollain tapaa jopa haikea. Vain pari auringonlaskua lisää, ja sitten olikin jo aika hyvästellä Biarritz. Eikä varmasti viimeistä kertaa…

Terveisin, Suvi