09 455 11 21 / 050 531 6341
matkat@pamplemousse.fi
Ranskan lippu valikossa
Ranskan matkat
Italian lippu valikossa
Italian matkat
Suomen lippu valikossa
SHOP

Ja sitten vierähti vuosi 2019

Viimeisiä päiviä vietetään vuodesta 2019. Nyt on hetki ajatella millainen on ollut Pamplemoussessa tämä vuosikierto. Lyhyet faktat ovat

1.     myynti on kasvanut tänä vuonna 10%
2.     asiakaspalautteemme on pysynyt vuodesta toiseen kiitettävänä
3.     rakennamme kaikki matkat yksilöllisesti edelleen
4.     täytimme tänä vuonna 15 vuotta
5.     olemme edelleen Suomen ainoa Ranskaan erikoistunut matkanjärjestäjä


Vuosi alkoi alppiihtäjillä ja kaukomatkailijoilla. Eli reissuja Ranskan Alpeille ja Karibian saarille Guadeloupelle ja Martiniquelle. Tuohon lasketteluun oli nyt kylläkin tullut mukaan monella myös maastohiihtosukset, ja siksi kohteetkin olivat vähän erilaisia kuin tutut isot laskettelukeskukset aiemmin.

Mietinkin, että alkuvuodesta ehdittäisiin tehdä enemmänkin monen matkustajan ja ryhmän kokonaisuuksia. Matkamessujen jälkeen sitten tammikuun lopussa ollaan niin sanotussa työturvoksessa, kun kaikki heräävät tilailemaan kevään ja kesän matkojansa.

Maaliskuussa oli liikkeellä kielten harrastajia. Kielikurssilaisia riittääkin ympäri vuoden tasaisesti. Huhtikuu puolestaan toi leirikoulut. Se oli myös yksi suosituimmista kuukausista teemaryhmille. Jostain syystä kevät on mieluista aikaa ammattiryhmittymällä käydä tarkkailemassa ja benchmarkkaamassa oman alan tuulia ennen kuin jäsenillä alkavat muut kiireet tai mökkikausi.

Tässä vaiheessa kevättä oli myös reilusti yksittäin matkustavien kiertomatkoja. Yhdistelmissä tänä vuonna on ollut enemmän mukana Lyon ja Bordeaux. Oletan, että Finnairin avaamat suorat lentovuorot siivittivät näiden kaupunkien suosiota. Ikuiset suosikit Champagne, Alsace ja Normandia ovat myös yksittäismatkustajien kiertomatkoissa vahvoina.

Menton ravintola sinulle ja pöytä terassilla meren äärellä Ranska

No entäs toukokuu? Tässä olivat hereillä pyöräilijät, kävelijät ja tietenkin isommat ryhmät. Keväinen Pariisi ryhmille eri teemoilla on ihan must.  Rivieran ja sen puutarhat vetivät myös puolestaan. Kevään loppuun mahtuivat viimeiset leirikouluryhmät, kulttuurimatkaryhmät sekä tietenkin Pariisin Roland Garros -tenniskisareissut.

Toukokuussa oli meillä tänä vuonna Italiaa aiempaa runsaammin mukana, myös Gardan tennisryhmämme toteutettiin toukokuussa. Keväällä Champagne kupli edelleen, niin ryhmissä kuin yksittäismatkustajien valinnoissa. Toukokuussa oli monta hyvin erityislaatuista viinimatkaa, joissa vierailtavat kohteet oli poimittu jälleen kerran käsin ryhmän toiveisiin sopiviksi.

Kesäkuu oli jälleen perhematkustajien aikaa. Talovuokrausta (muutamia aivan poikkeuksellisen ihania kohteita!), retkeilyä maaseudulla ja rannoilla, seikkailua maaseutukylissä. Matkustusta monimuotoisesti autolla ja junalla. Kesäkuuhun painottuivat kohteina aurinkoiset Provence ja Aquitaine (eli ns. Atlantin puoli).  Kesäkuussa ammattiryhmät olivat jo tauolla, mutta perheet matkustivat koulujen päätyttyä. Kielikurssit vetivät edelleen ja pyöräily oli selkeästi myös kesäkuun juttu.

Heinäkuussa helteet Ranskassa olivat jo varmoja ja moni uskalsi pohjoiseen Bretagneen. Kesällä matkakokonaisuuksissa on ollut golfia, osa näistä matkoista suuntautui Italiaan Ranskan ohella.

Elokuu oli meillä yksi vuoden hiljaisimmista kuukausista. Koulut alkoivat ja yritys- sekä yhdistysmaailma järjestäytyi syksyyn. Ranska myös itse lomailee elokuussa (etkä saa ketään kiinni mistään asiasta). Näinpä mekin pidämme kesälomamme usein vasta tässä vaiheessa. Mutta yllätys kuluneena vuonna oli, että elokuussa (!) teimme vierailuiltaan haasteellisia viinimatkoja aivan keskelle ranskalaisten lomakautta.  Jopa siinä hyvin onnistuen.


Syyskuu oli jälleen yhtä viinimatkaa. Just name the wine region we did not do! Teemallisia ryhmiä oli liikkeellä ja yksityiset pidensivät kesäpäiviään Ranskassa, Italiassa ja myös Portugalissa. Viinien lisäksi antoisaa oli tehdä aktiivisten miesten syysryhmää Alpeille sekä ihan uudenlaista aikuisten tanssimatkaa Roomaan. Hienoja ajoituksia kummatkin. Normandia oli myös suosittu (calvadosin tuoksuinen) syksyinen suosikkikohde.

Lokakuukin oli hyvin aktiivinen kuukausi. Toistimme ihanan musikaaliryhmän Lontooseen (!), ja uusia kivoja ryhmiä yllättäviinkin kohteisiin, kuten Wieniin, Splitiin ja Amsterdamiin. Ohoh, nämähän ei ole Ranskaa (no mutta joskus näinkin, erityisesti ryhmille).  Tänä vuonna ohjelmaan kuului myös Haaga-Helian opiskelijoiden Aix en Provencen matkassa auttaminen. Siitä enemmän sitten seuraavassa blogissa.

Marraskuussa kummasti hommat jo rauhoittuivat ja joulukuun kierros alkoi syntyä uudestaan. Kaukomatkailijat lähtivät jälleen Karibialle. Myös Ranskan joulutorit niin Strasbourgissa kuin Reimsissä olivat kiinnostavia. Kielten opiskelijoita oli edelleen ja jälleen opiskelemassa.  Ja tietenkin, ensimmäiset hiihtäjät vetävät jo monoja jalkaan talven varalle.

Teksti 29.12.19 kirjoittanut Henni Lieto, Pamplemoussen perustaja ja toimitusjohtaja.

Arkistot

cross