Maijan kesän kielikurssi Monacossa

Iso piha oli kaikkien yhteinen

Lauantai
Lähdin Monacon Cap d’Ailiin 19.6.2010. Lento kesti kolme tuntia Nizzan lentokentälle. Lentokentällä minua oli vastassa kolme miestä, joista yksi oli kielikurssin johtaja Gilles, sekä kaksi ryhmänvetäjää, niin sanottua liideriä. Koska kyseessä oli kesän ensimmäinen leiri myös toinen liideri oli vasta saapunut Nizzaan Pariisin lennolta. Pakkasimme laukkumme autoon ja lähdimme ajamaan puolen tunnin ajomatkaa Monacon Cap d’Ailiin. Minä saavuin keskukseen jo lauantaina, kun normaalisti kaikki nuoret saapuvat sunnuntaina.

Kun saavuimme keskukseen minä tapasin kaikki liiderit ja minulle näytettiin oma huoneeni jonne myöhemmin seuraavana päivänä saapuuisi kolme muuta tyttöä lisäkseni. Kylpyhuone oli iso ja suihku oli niin suuri että sinne pystyi laittamaan kaikki omat vaatteet kastelematta niitä. Huoneen kokonaisuus oli hieman pieni ja vaatekaappi oli hieman liian kapea kaikille tavaroilleni, mutta huone oli mukavan tuntuinen ja tiesin että viihtyisin siinä. Minulle annettiin ketju, jossa oli huoneeni avain ja kortti jossa oli koko nimeni ja leima merkkinä siitä, että saan kulkei keskuksen ulkopuolella ilman liideriä tai muuta aikuista.

Kuvia Ranskasta

Sunnuntai
Sunnuntaina söin aamupalan kello kahdeksan. Aamupäivällä keskukseen alkoi saapua uusia nuoria ja tutustuin uuteen huonetoveriini joka tuli Irlannista. Söin hänen ja hänen ystäviensä ja heidän huonetoverin kanssa kello kaksitoista. Keskuksessa oli erittäin helppo tutustua uusiin ihmiin, koska kukaan ei tuntenut toistensa huonetovereita ja kaikki olivat erittäin mukavia.  Päivällä  menimme Mala-rannalle  leirikeskuksen lähellä ja sinne oli paljon portaita. Koska olimme juuri saapuneet emmekä tunteneet paikkaa erittäin hyvin, menimme liidereitten kanssa porukalla. Ranta oli pieni, kaunis ja turkoosi. Matkalla rannalle aloin jo tutustumaan muihinkin nuoriin jotka tulivat kanssamme rannalle.

Kun saavuimme rannalta kävimme suihkussa ja lähdimme syömään kello seitsemän. Tapasin kaksi uutta huonetoveriani jotka olivat Italiasta. Ruoan jälkeen meillä oli lettuja parvekkeella. Myöhemmin illalla kello yhdeksän meillä oli disco joka yllätti minut täysin. Discossa oli hyvä meno ja kaikilla oli todella hauskaa vaikka oli vasta ensimmäinen ilta. Disco loppu kello kaksitoista jolloin kaikkien piti mennä omiin huoneisiin. Pojat nukkuivat toisella puolella leirikeskusta ja tytöt toisella. Meillä oli siis omat talot. Myöhemmin illalla liiderit tulivat tarkistamaan että kaikki olivat omissa huoneissaan.

Ranskalaisia mansikoita, les fraises

Maanantai
Aamulla meillä oli pieni testi joka oli erittäin helppo jolla opettajat tiesivät mille luokalle he minut pistäisivät. Minut laitettiin melko aloittelijoiden ryhmään, sillä en ollut lukenut ranskaa vasta kuin yhden vuoden yläasteella. Testin jälkeen keskustelimme yksitellen liiderille mistä pidämme, jos teemme jonkun esityksen suostuisimmeko esiintymään ja muuta mielenkiintoista. ltapäivällä menimme St-Jean Cap Ferrattiin bussilla. Bussit olivat usein täynnä jolloin bussit eivät ottaneet meitä kyytiin ja jouduimme odottamaan kauan seuraavaa bussia. Illalla Monacossa oli musiikin juhla jonne me kävelimme liidereitten kanssa, mutta Monacossa saimme olla myös omissa oloissamme ja saimme tehdä mitä halusimme. Porukat joiden kanssa kävelimme takaisin keskukseen lähtivät eri aikoihin ja saimme päättää mihin aikaan lähdimme takaisin. Minä lähdin jo ennen kymmentä.

Tiistai
Aamulla ranskantunti alkoi kello 8.45. Tunti loppui kello 12.15 jonka jälkeen söimme lämpimän ruoan. Näin teimme joka arkipäivä. Päivällä oleskelin vain leirikeskuksella, koska kaverini oli ottanut ylimääräisen ranskan tunnin joka loppui kello neljä jonka jälkeen kävelimme Malaan. Meillä oli keskuksessa myös pankki josta voimme kello 18.30 jälkeen hakea rahaa seuraavalle päivälle jos tarvitsimme. Itse käytin pankkia vain kerran. Pankkiin olin antanut vanhemmiltani saamani matkakassan, eli 50 euroa viikolta.  Illalla meillä oli lentopallo turnaus johon en osallistunut, mutta sitä oli hauska katsoa. Söimme myös marjoja kastettuna suklaaseen.

Keskiviikko
Aamulla meillä oli normaalisti aamutunteja ja ruokailu. Iltapäivällä lähdin pelaamaan tennistä Marquettiin liiderin kanssa. Tenniksen jälkeen menimme uimaan ja jäin rannalle kavereitteni kanssa jotka olivat tulleet Nizzan reissulta takaisin. Illalla osallistuin pinpong turnaukseen ja söin köyhiä ritareita.

Torstai
Meillä oli aamulla tunti jonka jälkeen lähdin pieneen kylään kolmen kaverini kanssa.
Illalla meillä oli polttopallo turnaus, rannekorujen tekoa ja joimme pirtelöitä.

Perjantai
Aamulla meillä oli jälleen ranskan tuneja, kuten joka aamu. Iltapäivällä lähdin Monacoon banana boatiin. Bananalle pääsi vain enintään 16 ihmistä, eli isolla terassilla meitä oli paljon jotka halusivat tulla, mutta vain osa pääsi. Banana boat oli todella kiva. Rannalla tapasimme myös Gossip Girlin Blairin.  Illalla katselimme isolta seinältä kuvia kuluneesta viikosta. Pystyimme lähettämään kirjeitä kotiin jos halusimme ja myöhemmin meillä oli disco.

Lauantai
Meillä ei ollut ranskan tunteja aamulla, mutta lähdimme kello yhdeksän purjehtimaan. Ryhmämme jaettiin kahtia ja me olimme ensiksi rannalla ja keskipäivällä pääsimme purjehtimaan. Makailimme veneellä, juttelimme ja otimme aurinkoa. Kun olimme olleet riittävän kauan veneessä päätimme pysähtyä ja hypätä veteen uimaan keskellä Välimerta. Uimme noin puoli tuntia ja hypimme veneestä kunnes päätimme lähteä takaisin Monacoon. Illalla katsoimme elokuvan Yes Man. Siis ranskaksi.

Ranskan veneretkellä Välimerellä

Näin oli ensimmäinen leiriviikkoni kulunut ja jatkoin kohti toista viikkoa. Joka oli aivan yhtä kiva.

Terveisin, Maija, 14 v Espoo

Täysillä uimaan ja aurinko paistaa