Keski-ikäiset kulinaristit seikkailevat

Nähdä Pariisi ja kuolla, tuumi Reijo. Vaikka hän ei aikonutkaan tehdä kuolemaa vielä vähään aikaan :), jäi tehtäväkseni etsiä sopiva Ranskan reissu. Pamplemoussen sivuilta löysinkin hienoja matkaehdotelmia ja otin asiasta välittömästi selvää. Koska meillä puoliskoni kanssa on joitakin rajoitteita, jotka aiheuttavat ylimääräistä väsymystä, valitsimme viikon reissulle asuinpaikaksi Pariisin sijasta pienemmän ja rauhallisemman paikan, kaupungin nimeltä Dijon. Kokoluokaltaan kaupunki vastaa Lahtea ja sijainniltaan “keskemmällä” maata oli meille sopivampi. Emme kumpikaan olleet vierailleet maassa aiemmin ja minusta oli hauskaa kokeilla, kuinka paljon muistaisin ranskan kielen opiskelusta 30 vuoden takaa.

Matkan päätarkoituksena meillä oli elämästä nauttiminen ja hyvä ruoka. Lentokone kiihdytti huimiin seikkailuihin 22.3. aamulla klo 8.30. Pariisiin saavuimme aikataulun mukaisesti puolen päivän maissa ja CDG-lentokentältä oli ensikertalaisena hauska etsiä kulkuvälinettä, jolla pääsisimme juna-asemalle. TGV-junalla matka kesti Dijoniin vain 1,5 h. Matkanteko oli miellyttävää, sillä junassa ei ollut ruuhkaa ja olimme vahingossa saaneet istumapaikat ensimmäisen luokan vaunuun. Dijoniin saavuttuamme nälkä oli kasvanut jo sietämättömäksi, vaikka meillä oli matkaeväänä junassa muutama banaani. Kysyimme hotellista paikkaa, jossa saisimme myöhäistä lounasta. He kertoivat, että vain muutama ruokapaikka tarjoaa ruokaa siestan aikana, joten suunnistimme lähimpään, L’imbresserieen. Tilasimme nälkäisinä molemmat ison ruokasalaatin, tosin Reijo mietti, kuinka iso oikein on grande. Saimme pesuvadin kokoiset salaattikulhot eteemme ja hauskaa riitti syödessä. Ei taatusti jäänyt nälkä.

Aterian jälkeen oli mukavaa mennä hotelliin takaisin lepäämään, sillä herätys oli aamulla ollut riittävän varhainen. Päivänokosten jälkeen saimme hotellista kaupungin kartan ja lähdimme tutkimaan Dijonia. Illalliselle suunnistimme aivan umpimähkään valittuun ravintolaan, sillä molemmat olimme nälkäisiä ja yhtäkkiä vaan päätimme, että seuraava ravintola on sopiva. Sattuma ohjasi meidät kauppahallin nurkalla aivan upeaan pieneen ravintolaan, jossa oli aivan uskomattoman hieno sisustus sekä vain muutama pöytä ruokailijoille. Ravintolan pienuus ei haitannut meitä ja tunsimme, että siellä vallitsi kotoinen tunnelma. Saimme tilattua ranskankieliseltä listalta todella mahtavat ruuat ja tällä kertaa ne olivat jopa sopivan kokoiset. Väsyneinä, mutta onnellisena hoipuimme takaisin hotelliin, ensimmäinen päivä Ranskassa ja Dijonissa oli kunnialla ohi. Olimme sopineet itsemme kanssa, että lepäisimme keskiviikkona, sillä viikon ohjelmassa oli riittämiin tapahtumaa tällaisille “rajoittuneille” Pariisin ja viinitilan vierailuineen. Niinpä tuhdin aamiaisen jälkeen toikkaroimme tutustumassa kaupunkiin ja löysimme Reijolle Beret’n pienestä hattukaupasta sivukadulta. Hattuihin erikoistuneessa liikkeessä oli kerrassaan mukava nuori miesmyyjä, joka auttoi baskerin valinnassa ja sovituksessa. Ostimme apteekista myös aurinkovoidetta, sillä maaliskuun lopun sää Ranskassa oli aurinkoinen ja lämmin. Lounaalle päätimme valita La Grande Tavernan hotellin naapurista, jotta pääsisimme pian iltapäivänokosille. Oletimme taverna-nimen perusteella saavamme päivän tarjouksena “kunhan jotain ruokaa”, mutta yllätys oli iloinen jälleen kerran. Saimme härän filettä juuresmuhennoksella ja punakaalihaudukkeella sekä jälkiruuaksi omenatorttua ja kahvia. Totesimme Reijon kanssa, että jos “tavernan” taso on tällainen, niin mitä ruokaa mahtaakaan hienoimmissa ravintoloissa saada! Vatsa täynnä oli mukava mennä lepäämään, jonka jälkeen heräsimme virkeinä ja lähdimme samantein tutustumaan Dijonin kauppahalliin. Siellä olikin myytävää monenmoista ja tuumimme, ettei ole vaikea päättää, mistä tuliaiset hankkisimme. Ostimme maistiaisia juusto- ja viinikaupasta , jotta osaisimme valita sopivat eväät piknikille. Reijo oli nähnyt järven junan ikkunasta saapuessamme ensi kertaa Dijoniin ja päätti heti, että rannalle on päästävä piknikille. Jalkojen väsyminen ja ohukaiset mielessä, teimme helpon ratkaisun illallisravintolaa valitessamme. Niinpä marssimme poikkeuksellisesti toisen kerran samaan ravintolaan kuin edellispäivänä eli L’imbresserieen ja otimme ison salaatin nyt puoliksi edelliskerrasta viisastuneina. Jälkiruoaksi otimme molemmat ohukaisia erilaisin täyttein ja turha lienee kertoa, että vatsaparka anoi jo armoa. Herkkuja tälle päivälle oli tullut nautittua enemmän kuin tarpeeksi. Nyt jo kulinaarinen ähky ja reissu vasta alussa!

Aikainen herätys aamulla mielessä menimme nukkumaan hyvissä ajoin. Torstain ohjelmaan kuului viinitilalla Auxerressa vierailu. Suuntasimme aamulla juna-asemalle, sillä olimme ottaneet vuokra-auton sijasta junailun, joilla oli kätevä reissata. Vastassa Auxerressa meitä oli viinitilan nuorempi isäntä, joka huolehti koko vierailumme ajan meistä tilalla. Viinitilalla meille esiteltiin maan alla sijaitsevat viinikellarit, kerrottiin hiukan viininvalmistusmenetelmistä sekä maistatettiin reilua pariakymmentä eri viiniä. Saimme mukavan muiston päivästä, sillä kylän ravintolassa nautitun lounaan (etanoita, persiljakinkkua, burgundin pataa, mustaherukkajäätelöä) sekä viinitilan kaupassa vierailun jälkeen nuori isäntä vei meidät vielä kaupunkikierrokselle Auxerreen. Kiertelimme kaupungilla kävellen tutustuen paikalliseen menoon ja kuuntelimme tarinoita viininviljelijän arjesta. Isäntä saattoi meidät vielä juna-asemalle, mikä tuntui suorastaan ruhtinaalliselta kohtelulta, sillä jalat olivat jo väsyneet kaupungilla tallustellessa. Hyvästelimme ja nuori mies lupasi, että mikäli tulemme seuraavan kerran käymään heillä, hänen äitinsä tekee meille ruokaa kaniinista. Junamatka meni torkkuessa ja iltapäivä oli jo pitkällä ennen kuin olimme takaisin hotellissa. Reissun jälkeen päätimme levätä ja lueskella huoneessamme, koska seuraavakin päivä oli ohjelmoitu täyteen. Annoimme myös vatsallemme vapaaillan ja söimme huoneessa herkullisia juustoja ja hiukan patonkia sekä nautimme pienen pullon punaviiniä, jonka jälkeen olikin jo aika levolle.

Seuraavana aamuna aikaisin matkaisimme Pariisiin junalla. Perjantaina aamu valkeni aurinkoisena, mutta viileänä, sillä aurinko ei ollut vielä ehtinyt lämmittää yön jälkeen Lähdimme junalla Dijonista siten, että olimme Pariisissa aamukahdeksan maissa. Nyt osasimme jo kulkea asemalla kuin vanhat tekijät ja pääsimme metrolla lähelle Louvrea aamukahville. Kadunvarsikahvilassa nautimme kahvit ja croissantit opastuskierroksen alkua odotellessa. Louvressa pyörähti helposti pari tuntia taiteen ihmetyksiä katsellessa ja oppaan miellyttävää kerrontaa kuunnellessa. Olimme varanneet rättisitikka-ajelun ympäri kaupunkia iltapäiväksi, joten emme jääneet ihastelemaan taiteita kauemmaksi aikaa, vaan suuntasimme puolen päivän maissa lounaalle läheiseen ravintolaan, jossa olikin mukava lepuuttaa uupuneita jalkojamme. Nautimme ihan vaan auringonpaisteesta, ihmisvilinän katselemisesta ja hyvästä ruuasta kuskia odotellessa. Klo 13 alkoi puolentoista tunnin mittainen seikkailu sitikan kyydillä. Tämä oli hauska tapa tutustua kaupunkiin. Kiersimme katsomassa kuuluisimmat nähtävyydet, Eiffel-tornin ja Riemukaareen sekä ajelimme muuten vaan Seinen rannalla. Kierroksen loputtua jäimme Champs-Elyseellä pois ja halusimme jotain jälkiruokaa ennen junamatkaa takaisin Dijoniin. Kahvin seuraksi tällä kertaa otimme erikoisjäätelöitä ja annoksen koko ylitti jälleen vatsan tilavuuden. Nähtävästi emme olleet harjotelleet tarpeeksi kotona :). Sitten metrolla takaisin Gare de Lyonille ja sieltä junalla takaisin Dijoniin. Pariisia olimme nähneet tällä reissulla tarpeeksi.

Illalliselle suunnittelimme naapurin Grande Tavernaa, koska jälleen kerran ymmärsimme, ettei voimamme riitä kauemmas seikkailuun. Ruoka oli siellä jälleen erinomaista ja palvelu suorastaan yli odotusten. Paikan isäntä kävi meiltä kyselemässä kuulumisia ja piti huolen, että saimme sen mitä tilasimme. Hän suhtautui meihin hyvin suojelevasti, sillä edelliskerralla poiketessamme lounaalla hän kuuli meidän olevan Suomesta ja minun puhuvan vähän ranskaa. Hän opasti meitä yställisesti kaupungin nähtävyyksistä ja muista vierailun arvoisista paikoista. Vatsa täynnä ja hyvillä mielin poistuimme yöllä takaisin hotelliin ja tuumimme, että seuraavana aamuna nukumme myöhään. Olimme jo etukäteen suunnitelleet viettävämme lauantaipäivän ilman suurempaa ohjelmaa, mutta nyt se idea sai virallisen vahvistuksen kahden väsyneen ja kylläisen matkalaisen laahustaessa hotellihuoneeseensa. Lauantaina lepäilimme koko aamupäivän, lueskelimme huoneessamme ja torkuimme ennen vierailua kauppahalliin piknikeväiden hankintaa varten. Ainut päivä viikossa, jolloin oli pilvistä ja vettä jopa ripsautti sataa aamulla, joten hieno tuuri meillä oli säidenkin suhteen. Kun lähdimme kävellen kauppahalliin puolen päivän maissa, sateesta ei ollut tietoakaan ja ilma oli mukavan lämmin. Ostimme kauppahallista juustoja, hedelmiä ja viinipullon sunnuntaista piknikkiä varten ja päätimme säästää patongin oston seuraavaan päivään, sillä hotellimme edessä olevasta leipomosta saisimme aamulla tuoretta leipää. Sen sijaan ostimme paikallisia hunajakakkusia Reijolle kahvin kanssa maisteltavaksi, koska meille oli tullut tavaksi hakea kahvia huoneeseemme iltapäivänokosten jälkeen. Edellisestä päivästä vielä uuvuksissa vietimme aikaa hotellihuoneessa laiskotellen, maistelimme juustoja ja kakkusia, joimme kahvia ja korvasimme siten lounaan suunnitellen illaksi menevämme Emile Zolan aukiolle johonkin sen monista kivoista ravintoloista. Vatsakin sai hieman lepoa…

“Lakisääteisen” iltapäivälevon jälkeen suuntaisimme siis jo ulkomuistista E.Zolan aukiolle ja annoimme intuition valita ravintolan. Ei huono valinta lainkaan! Päädyimme vartaita erilaisilla tavoin tarjoavaan L’Emile Brochettes’in ja täytyy myöntää, että ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Suurimmalla osalla ihmisistä oli pöytävaraus ja vapaita pöytiä taisi olla vain pari, joten onneksi tulimme ajoissa. Meidän jälkeemme tulleet saivat kuulla, että ravintola on täynnä ja joutuivat kääntymään ovelta. Sen lisäksi, että puitteet olivat komeat, tarjoilu kerrassaan luontevaa, ruoka oli mitä herkullisinta. Puhumattakaan toinen toistaan hienoimmin esillelaitetuista annoksista! Olin valmis nimeämään tämän tässä vaiheessa matkaa jo koko reissun parhaimmaksi ravintolaksi. Otimme tällä kertaa alkuruuaksi varovasti salaattia, lisukkeena siinä minulla camembertia ja Reijo mausteista makkaraa. Pääruuaksi otimme molemmat lihaa vartaassa. Minä lammasta ja Reijo uskollisesti lintua. Kumosimme pullollisen viiniä ruuan kanssa helposti ja jälkiruokana meillä oli kahvia ja calvadosta. Nautimme illasta kaikin puolin ja tunnelma oli erittäin miellyttävä, sillä ravintola oli täynnä ja keskustelun sorina oli suloista taustamelua :). Kiireettömyyden tunnelmasta nauttineena poistuimme vihdoin melko myöhään ravintolasta ja ihmettelimme, että yöllä oli vielä lämmintä peräti 13 astetta. Kävelimme verkkaisesti takaisin hotelliin ja kävimme tyytyväisinä nukkumaan, päivä oli ollut erittäin onnistunut.

Sunnuntai valkeni jälleen aurinkoisena ja sää enteili mukavaa piknikkiä. Aamiaisen jälkeen lepäilimme hiukan ja vihdoin puolilta päivin saimme karistettua unet silmistä pois, pakkasimme eväsrepun, haimme leipomosta patongin ja läksimme kävellen Lac Kirille. Ihmisiä oli paljon järven puistossa ulkoilemassa ja istuskelimme siellä hetken katselemassa sikäläistä elämänmenoa. Koiran ulkoiluttajia ja vanhempia lasten kanssa oli runsaasti liikkeellä. Aurinko paistoi, mutta hieman viileä viima muistutti, ettei kesä ollut aivan vielä. Suunnittelimme piknikkiä nurmikolla, mutta totesimme maan olevan vielä hiukan kostea, joten päädyimme valitsemaan suojaisan paikan auringosta, penkiltä rannalla olevan rakennuksen takaa, mikä oli oikein hyvä valinta mukavuudenhaluiselle seikkailijalle. Siinä meillä oli sekä lämmintä, että rauhallista. Istuskelimme ja nautimme juustoista, tuoreesta patongista, hedelmistä sekä viinistä. Elämä oli ihanaa. Paluumatkalla Reijon toiveena oli saada calvadosta vauhtia antamaan kävelyyn, sillä hänellä oli luottamus jalkoihinsa jo vähissä. Löysimmekin matkan varrelta oikein pienen ja paikallisen kapakan, jossa isäntä tarjoili meille jotain lasisista saappaista. Hauskaa oli ja isännän huono kuulo ei haitannut tilauksen tekemistä, kanta-asiakkaat saivat hänet ymmärtämään, mitä halusimme :). Calvadosta se ei kuitenkaan ehkä ollut :). Jonkun aikaa siinä erikoista sisustusta katseltuamme ja juoman nautittuamme, lähdimme tallustelemaan hitaasti takaisin hotellille. Kaaduimme molemmat sänkyyn ja raittiista ilmasta, auringon paisteesta, hienosta päivästä ja ehkä vähän viinistä humaltuneena nukahdimme samantein. Meillä oli muutama ravintola vielä tutustumatta, joten ei auttanut jäädä illalla huoneeseen makaamaan. Suunnistimme jälleen E.Zolan aukiolle ja valitsimme ulkoapäin vaatimattoman näköiseen L’Epicerie & Cien. Paikka oli aivan täynnä, sillä sunnuntaina oli suurin osa ravintoloista suljettuna, mutta onneksi täältä löytyi tilaa vielä kahdelle! Otimme alkuruuaksi kanapiirakkaa ja hanhenmaksaterriiniä, pääruuaksi molemmat kalaa. Reijolle tarjottiin kokonaisena paistettu kala lautasella ja minä sain keittoni syödä suoraan kasarista! Ruoka oli maistuvaa ja meillä oli jälleen tuuria saada mukavaa palvelua. Koska vatsa valitti jo pääruuan jälkeen tyydyimme jälkiruuaksi valitsemaan kahvit ja armanjakit. Kello näytti lähempänä puolta yötä, kun vihdoin pääsimme hotelliin takaisin.

Maanantaina olimme suunnitelleet reissua Beauneen. Sinne ei junalla matka kestänyt kovin kauaa ja nähtävää kuulemma riitti pikkukaupungissakin. Aamiaisen jälkeen pinnistelimme matkaan. Beauneen saavuttuamme huomasimme kohdanneemme suuren, mutta onneksi ainoan menetyksemme tällä reissulla. Reijon Beret oli jäänyt junaan. Kyselimme sitä ja elimme toivossa, että se löytyisi. Suunnistimme siis ilman päähinettä kaupungille. Tosin tässä vaiheessa reissua alkoivat keski-ikäiset kulinaristit olla jo hiukan tahmeita elämyksien perässä juoksemiseen ja niinpä tyydyimme Beaunessa vain kävelemään kaupungissa ristiin rastiin ja keskustassa meitä odotti yllätys! Televisioryhmä oli keskustan aukiolla tekemässä juuri sinä päivänä ohjelmaa Ranska keskipäivällä ja sinne oli esiintymisteltan lisäksi tuotu sonni ja kulkuvälineeksi sonnin kuljteukseen oli käytetty SUOMALAISTA punaista Valtran traktoria. Kaikenkaikkiaan tilanne oli koominen. Toimittaja yritti halailla sonniparkaa kuvaajia varten ja sankari itse olisi halunnut olla kokonaan muualla. Jatkoimme matkaa kierrellen kaupunkia. Olimme jo tulleet kauas keskustan ruokapaikoista, kun huomasimme, että melko ainoa mahdollisuus ruokailuun löytyy asemaan vastapäätä olevasta “kuppilasta”. Tutkimme listaa ja nauroimme, sillä vihdoin, kun lakkasi odottamasta, löytyi ruokapaikka, joka olisi tarjonnut Reijolle maisteltavaksi sammakonreisiä! Se sopi hyvin sen aamun fiiliksiin, sillä tässä vaiheessa oli jännittävä odottaa, mitä kaikkea ennenkokematonta reissu toisi tullessaan. Sinne siis sisälle. Sisustus oli suorastaan askeettista, mutta paikka oli melkein täynnä paikallisia ja työväkeä haalareissaan. Löysimme itsellemme vapaan pöydän ja kaksi tuolia, joten saisimme ehkä lounasta. Isäntä kyselikin meiltä tilaukset ja lounaalla oli kolme eri vaihtoehtoa, joista päädyimme merelliseen paellaan, koska listaruokia ei harmillisesti voinut tilata lounasaikaan. Saimme juomat ja ruokakin tuli olosuhteisiin nähden tosi nopeasti. Jälleen kerran jouduimme todistamaan, että vaikka menisimme vaatimattomimpaankin ravintolaan Ranskassa, niin ruoka olisi taivaallista. Tai sitten meillä vaan on ollut uskomattoman hyvä onni. Paella oli niin herkullista ja täynnä mitä eksoottisempia mereneläviä kanafilepalasien lisäksi, siten että riisiä oli melkein hankala löytää niiden seasta. Harmi, että muistin ottaa annoksesta kuvan vasta syötyämme :). Ravintolan telkkarista näin syödessämme pätkän siitä ohjelmasta, jonka kuvauksia olimme keskustassa todistaneet ja samalla ymmärsin, mitä varten siellä aukiolla oli sonnin lisäksi esiintymässä kiltti, mutta vanha koira. Se etsi omistajaa ja ymmärsin ohjelmasta, että se löytökoirana tavallaan huutokaupattiin. Lounaaseen kuului vielä jälkiruoka, jonka jälkeen olimmekin taas niin kylläisiä, että juna Dijoniin takaisin kutsui. Onneksemme menimme hyvissä ajoin kyselemään Reijon Beretä, sillä ennätimme junaan, jota ei edes ollut meidän aikataulussamme. Siesta houkutti meidät palaamaan suorinta tietä hotelliin. Meillähän oli vielä haasteena löytää “viimeisen illan” arvoinen ravintola, joka olisi maanantaina auki ja tarjoaisi meille tilaisuuden nauttia herkullisesta illallisesta jälleen kerran.

Valmistauduimme huolella ja kärsivällisyydellä ravintolan etsintään, sillä illan ohjelmassa ei meillä ollut muuta jäljellä. Olimme viikon mittaan kaupunkia kierrellessämme katselleet erilaisia ravintoloita, joissa aikoisimme vierailla ja monta niistä oli vielä tutustumatta. Annoimme intuition jälleen johdattaa meitä ja päädyimme ravintolaan, jonka lista oli hotelli Ibis Centralin ulkopuolella postitalon aukiolla. Ruokalista oli niin mielenkiintoinen, mutta ravintolan sisäänkäyntiä emme löytäneet helpolla. Kun sitten yritimme eräästä ovesta sisälle kurkkaamaan, niin sieltähän se vihdoin löytyi, Rotisserie “le Central”. Paikka vaikutti hienolta ja ihmiset olivat ehkä keskimääräistä paremmin pukeutuneita iltaa varten. Uskollisesti olimme kulkeneet farkuissa koko viikon, vaikka siistimmätkin vaatteet oli pakattuna laukkuun. Tämän pukeutumisemme aiheuttaman ennakkoluulon syyksi sanoisin henkilökunnan jähmeän käytöksen kyseisessä ravintolassa, koska muutakaan en nyt keksi. Kaikillla miestarjoilijoilla oli puku päällä ja naisväkeä näkyi henkilökunnassa ainoastaan yksi aputytön virassa. Emme antaneet seikan häiritä, vaan toimimme kuten aiemminkin, keskityimme olennaiseen ja valitsimme ruuat listalta. Tosin, jouduin pyytämään erikseen ranskankielisen listan, sillä meille tuodussa englanninkielisessä versiossa ei ollut samoja ruokia ja minun valintani oli jo tehty seisoessamme ulkona listaa tutkimassa. Palvelu oli yllätykseksemme kehnointa juuri täällä, jossa suorastaan aristokraattisen oloisen henkilökunnan luulisi toimivan ammattitaitoisesti. Olen itse käynyt Suomessa Haaga Instituutin, joten suurinpiirtein tiesin, kuinka kuuluisi toimia. Toki Ranskassa voi käytäntö olla erilaista. Sanoin Reijolle, että minulle itselleni tuli tästä ravntolasta mieleen harjoituspaikkani Kalastajatorpan pyöreässä salissa. Mutta iloksemmme ruoka oli herkullista. Minä söin alkuruuaksi uppomunia ja pääruuaksi tournedot’n, Reijo puolestaan halusi kokeilla Burgundin menua, jossa alkuruokana etanoita ja pääruokana kanaa sekä jälkiruokana omenatorttua. Minä valitsin pitkän harkinnan jälkeen jäätelöä kirsikkaliköörissä, vaikka arvelin, etten jaksaisi enää kävellä hotellille. Laskun maksettuamme päätimme kuitenkin yriittää ja niin vaan hitaasti matka sujui, vaikka vatsa oli todella täynnä. Ei tarvinnut paljoa unta odotella, sillä päivä oli jälleen ollut oikein mukava, mutta väsyttävä.

Tiistaiaamuna suunnistimme aikaisen aamupalan jälkeen kauppahalleille klo 7:ksi, koska junamme lähtisi iltapäivällä ja kotimatka alkaisi. Ostimme reppuun n. 5 kg juustoa tuliaisiksi ja tietenkin sinappia sekä poikkesimme pienessä hattukaupassa sivukadulla, sillä Reijo halusi uuden Beret’n kadotetun tilalle. Olimme suunnitelleet lähtevämme hyvissä ajoin Pariisia kohti ja tuumimme, että ennättäisimme levätä ennen junan lähtöä. Kaikki valmistelut onnistuivat hyvin ja olimme Pariisissa vaille neljä iltapäivällä. Nyt paljon viisastuneina tulomatkan vilkkaista ovista sun muista ansoista, keksimme hienot systeemit, jotta saimme reput ja matkalaukut kulkemaan hyvin reitillä lentoasemalle. Meillä oli lentoasemalla mainiosti aikaa lähtöselvityksen jälkeen käydä syömässä ja haikein mielin tilasimme ruokaa viimeisen kerran Ranskassa alakerran ravintolasta. Koska olimme jo ostaneet tuliaiset Dijonista, emme halunneet enää kävellä kaupoissa, vaan lähdimme ruokailun jälkeen iloisina hyvin menneestä reissusta kohti lähtöportteja. Turvatarkastuksessa meidän juustoreppu aiottiin kuitenkin takavarikoida. Minä olin aivan hädissäni ja kävin neuvottelua ranskan kielellä kaiken taitoni mukaan, mutta ei auttanut, 5 kg:n juustopussi olisi jätettävä sinne. Nähtyään epätoivoni, hän kuitenkin kertoi minulle ainoasta mahdollisuudesta saada juustot Suomeen. Ottaisin repun ja juoksisin takaisin lähtöselvitykseen ja jättäisin repun ruumaan. Enpä siinä aikaillut ja miettinyt, vaan sanoin Reijolle, että lähden yrittämään. Juoksin ainakin kilometrin pituisen matkan takaisin ja ihmettelen oikein, kuinka kaikki tuntui järjestyvän hienosti. Reppu ehti juuri koneeseen viimeisten matkatavaroiden joukossa ja minä ennätin takaisin hyvissä ajoin portille. Jälkeenpäin olemme spekuloineet, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua ja kiitelleet tuuriamme. Ainut asia, jota Reijo murehti, oli se, ettei repussa ollut nimilappua, joten sitä ei pystyttäisi jäljittämään, mikäli se katoaisi. Lohdutin sanomalla, että kyllä se löytyy. Niinpä Helsinki-Vantaan lentoasemalla meillä oli myöhäisestä ajankohdasta ja uupumuksesta huolimatta hymy leveänä, kun Reijon punainen reppu tulla tupsahti ensimmäisenä matkatavarahihnalle! Jos pääsee koneeseen viimeisenä, on kunnia tulla ekana ulos. Kolmen aikaan aamuyöllä, kun vihdoin pääsimme kotiin huokailimme suureen ääneen kuinka onnekkaita olimme olleet saadessamme viettää kerrassaan upean viikon Ranskassa, vaikka vatsamme kiittikin, että reissu oli ohi.
Kertojina Eila ja Reijo

Toimituksen huom; Beret = baskeri.