Marseille ja Rhonen viinialue

Fransmannin Rhône-kampanjan voittaja on nyt ollut matkallaan ja kertoo tuntemuksiaan seuraavasti. Hän sai valita kahdelle hengelle omanlaisensa reitin Pamplemoussen ehdotusten ja Fransmannin antamien toiveiden pohjalta. Alla kertomus siitä, miten viikko eteni ja mitä kaikkea Rhonessa ehtikään kokea.

notredame_de_la_garden_2

Saapuessamme Suomesta Marseilleen päivä oli ihanan aurinkoinen ja lämmin – täydellinen päivä aloittaa lomaviikko! Marseillen hotellimme, sijaitsi kaupungin vanhassa satamassa (Vieux port), joka on turistin kannalta ihanteellisella paikalla – hotelli on kävelymatkan päässä tärkeistä nähtävyyksistä ja sieltä oli helppo suunnata mihin tahansa nähtävyyteen, kuten Ifin saarelle, jossa sijaitsee Monte Cristosta tuttu Château d’If.

Välimeri ja Marseille häikäisevät historialla ja kulttuurilla

Matkustimme chateau d’ifin saarelle Marseillen keskustasta. Ostaessamme lipun kuulimme, että vankilasaari on viimeistä päivää kesän aikana auki. Olimme tavattoman onnekkaita pääsemään saarelle vielä tänä syksynä. Sää oli todella lämmin ja ensimmäinen matkapäivä oli mukava aloittaa seilaamalla Välimerellä! Matkalla näkyivät vanhaan satamaan kuuluvat vanhat portit linnakkeineen ja meren rannalla kukkulalla vaikuttavan näköinen – joskin remontissa sillä hetkellä ollut – Pharon palatsi puistoalueineen. Saari oli sinänsä pieni ja karu ja sijaitsi noin vartin laivamatkan päästä Marseillen satamasta. Saarta kiertävät isot muurit kätkivät sisälleen pienehkön kolmikerroksisen vankilarakennuksen, jonka kahdessa alimmaisessa kerroksessa oli sellejä joissa kuuluisat ranskalaiset poliittiset vangit olivat viruneet. Vankeja kohdeltiin vaurautensa perusteella, joten köyhät vangit saivat tyytyä kolkkoihin alakerroksen selleihin, siinä missä varakkaammat vangit asustivat ikkunallisissa ja tilavissa takalla varustetuissa kupolimaisissa huoneissa. Ylimmästä kerroksesta ihailimme kaunista merinäkymää ja Marseillen kaupunkia. Ennen saarimatkaa tutustuimme Vieux Portin pohjoiseen osaan ja kävimme samalla kehutussa välimeren arkeologisessa museossa (Musée d’Archéologie Méditerranéenne). Museorakennus oli nähtävyys jo sinälläänkin: 1600-luvulla rakennettu barokkityylinen rakennus, jonka sisäpihalla sijaitsi kupolimainen kappeli. Alun perin rakennus toimi köyhäintalona. Museo koostui kolmesta osastosta: egyptiläisestä osastosta, klassisista antiikkitavaroista ja arkeologisesta siivestä. Monet esineistä oli löydetty Marseillen lähistöltä ja osa lainattu muista museoista. Vaikuttavin näyttelyistä oli egyptiläinen osasto, jossa esineitä oli muumioiduista eläimistä sarkofageihin ja tarkasti veisteltyihin koriste-esineisiin.

Unescon suojelema Carcassonnen linnoitus

Maanantaina suuntasimme katsomaan Carcassonnen keskiaikaista linnoituskaupunkia. Kuuluihan pakettiimme Pamplemoussesta ja valmiiksi Ranskan junamatkailijan oma kortti, jota käytimme muutenkin matkaamiseen Ranskan sisällä. Marseillesta Carcassonneen matka taittui kätevästi junalla, joka kesti noin kolme ja puoli tuntia. Oli mukavaa katsoa junasta kun maisemat vaihtuivat välimerellisestä maisemasta vuoristomaisempaan.
Rue Trivalle -kadulla sijaitseva hotellimme Pont Vieuxin sisäpiha oli todella viehättävä: muurien ympäröimällä sisäpihalla kasvoi köynnöskasveja ja pihalla kasvoi oliivi- ja viikunapuita. Oiva paikka istahtaa hetkeksi kävelyretken jälkeen!

carcassonnen_linna

Pienen levähdyshetken jälkeen lähdimme kiertämään Carcassonnen linnoitusta, joka tunnetaan nimeltä ville haute, yläkaupunki. Hotelli oli kätevästi melkein linnoituksen vieressä, vain muutaman minuutin päässä. Linnan pääporteilla astuimme hevosvankkuriajelun kyytiin, joka kiersi linnan ulommat muurit.
Suosittelemme käymään Kreivien linnassa ja Saint-Nazairen basilikassa. Kreivien linnassa on pysyvä näyttely joka jatkuu kävelyreittinä muureille josta on huikeat näkymät kaupungin yli. Muurien ympäröimä kaupunki koostui pitkälti kapeista ja pitkistä teistä joiden varrelta löytyi kauppoja, ravintoloita ja jopa muutama hotelli. Linnoitukseen pääsee myös iltaisin jolloin se palvelee ravintola-asiakkaita. Tässä kaupungissa voisi viettää useammankin matkapäivän – niin paljon on nähtävää ja koettavaa.

Lisää Marseillen nähtävyyksiä

Saavuttuamme junalla takaisin lämpöiseen Marseilleen osallistuimme pääkadun (La Canebière) varrelta lähteneelle bussikiertoajelulle, joka kiertää tärkeimmät nähtävyydet kaupungissa. Tällä puolentoista tunnin kiertoajelulla, josta välillä nousimme kyydistä ja myöhemmin takaisin kyytiin, näimme mm. Notre-Dame de la Garden basilikan ja Pharon palatsin. Vuonna 1214 rakennettu basilika sijaitsi kaupungin korkeimmalla kukkulalla josta näki merelle ja koko kaupungin. Metrolla pääsi kätevästi Palais Longchampiin. Rakennusta restauroitiin parhaillaan jonka vuoksi osa sen museoista, luonnontieteellinen ja taidemuseo, oli suljettu.

Viimeisenä Marseillen-iltana tutustuimme kuuluisaan provenceläiseen ruokaan, Bouillabaisseen. Se on mausteinen, useasta kalalajista valmistettu herkullinen kalakeitto, joka tarjoillaan yleensä valkosipulivoin ja patongin kera. Päädyimme syömään Chez Louryn ravintolaan vanhaan satamaan. Aluksi tarjoiltiin alkukeittoa, jonka jälkeen tarjoilija toi viisi kokonaista kalaa, poisti näistä ruodot ja nahat ja paloitteli kalat seuraavaksi tarjoiltuun keittoon. Ateria oli hyvää eikä palvelussa ollut moittimista, suosittelemme!

Marseillen kalatorilta kohti Rhonen viinialueita.

Syötyämme hyvin aamiaisen, kiersimme perinteisen Marseillen vanhan sataman kalatorin läpi. Markkinoilla oli todellinen hälinä! Kalastajat myivät tuoreita pyydystämiään kaloja, erilaisia kalalajeja oli runsaasti ja olipa myytävänä muutama mustekalakin. Ostimme Marseillen keskustan ostoskeskuksessa matkamuistoja, kun huomasimme että ostoskeskuksen yhteydessä oli myös kaupungin historiasta kertova museo (Musée d’Histoire de Marseille). Yllättäen ostoskeskuksen takapiha koostui kokonaan museosta, jossa oli vanhoja kaivauksia. Ilmasto suosi taas kerran ja ulkopihaan olisi vain jäänyt nauttimaan kauniista ilmasta ja hyvästä puutarhasta. Paikalliset itse viettivät siellä “siestaa” eli lukivat, juttelivat ja söivät välipaloja nurmikolla. Tämän jälkeen pakkasimme tavarat ja lähdimme Marseillen juna-asemalle. Sieltä jatkoimme matkaamme Avignoniin. Jälleen junalla käyttäen tätä Ranskan junakorttiamme.

Avignossa meitä vastassa oli Château de Montfaucon -viinitilan emäntä, suomalainen Mari. Montfauconissa meidät majoitettiin idylliseen ranskalaisen Bed & Breakfast -tyyliseen majataloon joka sijaitsi kivenheiton päästä viinitilan keskiaikaisesta linnasta. Levähdyksen jälkeen Mari tutustutti viinitilaan ja pihapiirin vanhaan linnaan. Mari kertoi meille kaikkea viinin valmistuksesta: marjoista oikean viinimaun löytymiseen asti! Heidän viinitilansa oli upea. Pihapiirissä sijaitsi viinikellari, viinin valmistukseen tarvittavat isot säiliöt ja valmistuslaitteita ja pihassa oli viihtyisä oliivipuiden lehto. Näimme mm. kun viinirypäleet puhdistettiin versoista ja kuorista – mukavan viinirypäleen tuoksu oli viinitilan yllä ☺.

mari_ja_herkulliset_valipalat_2

Viinikellarin tutustumisen jälkeen lähdimme katsomaan itse linnaa, Château de Montfauconia. Linna oli todella hyvin säilynyt ja tänä päivänäkin asumiskäytössä. Myöhemmin illasta meidät kutsuttiin illalliselle viinitilan pitäjien luokse. Sää oli aamusta asti lämmin ja ranskalainen illallinen “pitkän kaavan kautta” oli elämys! Illallisena söimme kevyen salaatin, uunissa paistettua ankkaa, runsaan ranskalaisen juustolautasen ja herkullista jälkiruokaa. Aikaa tähän illalliseen taisi vierähtää nelisen tuntia! Ranskassa ruuasta todella nautitaan ☺.

Viinirypäleen poimintaa ja Aix-en-provence

Ranskalaisen aamiaisen jälkeen suuntasimme Marin kanssa viinitilalle. Aamu oli taas lämmin joka enteili kuumaa päivää. Viinirypäleen poiminta oli helppoa: otetaan terttu käteen ja leikataan varsi irti ja varotaan samalla ettei terä leikkaa sormea. Poimimme mm. syrah- ja chardonney-viinirypäleitä. Viinirypäleen poimijoita oli paljon, eri-ikäisiäkin ja he olivat todella ystävällisiä, vaikka emme osanneet ranskaa.

Rypäleen poimintaa Rhonessa

Poiminnan jälkeen pakkasimme matkalaukut ja lähdimme Marin kyytiin kohti Avignonia. Valitettavasti meillä oli melko kiireinen aikataulu, joten kiersimme vain nopeasti Avignonin päänähtävyyden: paavien palatsin. Palatsissa oli paljon nähtävää: kierrokseen meni noin puolitoista tuntia mutta aikaa siihen olisi saanut kulumaan vaikka koko päivänkin. Vaikuttavin rakennuksen huoneista oli luonnollisesti paavin huone, jonka seinillä oli vielä säilynyt linnan koristeellisesti maalatut seinät. Avignonista pääsimme kätevästi taas TGV-junalla Aix-en-provenceen noin 20 minuutissa.

Idyllinen Aix en Provence ja kylvyt roomalaisittain

Perjantaina tutustuimme Aixin keskustaan kävelemällä Cours Mirabeauta pitkin Rue Thiersin suuntaan, jossa oli runsaasti pieniä kauppoja. Place de Verdunin kohdalla järjestetyillä vihannesmarkkinoilla ihastelimme tuoreita hedelmiä ja vihanneksia ja ostimme Provencen mausteita kotiinviemisiksi. Päivän aikana kävimme myös mm. Musée Granetissa, (maalauksia ja veistoksia, muttei kuitenkaan Cézannen päätöistä), Musée du Viel Aix (pieni kaupungin historiasta kertova museo) ja kauniissa Cathédrale Saint Sauveurissa. Aixissa oli paljon teehuoneita, joten pistäydyimme japanilaistyyliseen teehuoneeseen.
Lauantaina alkoi hieman jännittää, sillä tämä oli viimeinen lomapäivä! Olemmeko tehneet kaikkea mitä halusimme? Otimme siltikin kyseisen päivän rennosti, mm. lähetimme postikortteja ystävillemme sekä kävimme tutustumassa Pavillon de Vendômen (v.1665) maisemiin, jonka puutarha oli kaunis. Paikka sopii hyvin pienelle piknikille. Museolla oli avoimet päivät, joten tutustuimme talon sisätiloihinkin. Enimmäkseen siellä oli paljon pieniä tauluja.
Loppupäivän rentouduimme Thermes Sextiuksessa, kylpylässä, joka on rakennettu muinaisen roomalaisen kylpylän paikalle. Tästä merkkinä paikalla näkyi vielä raunioita. Kaikki tämä ihanuus pienessä ja viihtyisässä Aix en Provencen kaupungissa.

Juuri kun aloimme tottua paikalliseen ilmastoon ja mukavaan kiireettömään ympäristöön, paluupäivä Suomeen koitti. Heräsimme aikaisin ja suuntasimme Aixin linja-autoasemalta lentokentälle hieman yli viisi aamulla. Matka Marseillen Provence -lentökenttään kesti noin 25 minuuttia. Lentokentällä ehdimme vielä tehdä vielä viime hetken shoppailut ennen koneen lähtöä: ostimme mm. oliiviöljyä ja viinietikkaa. Kotiin Tampereelle palasimme väsyneinä, mutta onnellisina. Ranskassa ja välimeren seudulla tulemme varmasti käymään toistekin!

Terveisin, Helena ja Jussi

MARSEILLE MATKAKOHTEENA

RHONE VIINIMATKAT