Ranskalainen yllätys – Viinin ja ruoan matka Ranskan maaseudulle

Syksyllä 2007 illastimme ravintola Fransmannissa Turun kauppatorin laidalla ja vastasimme viininmaistajaisten yhteydessä pieneen kyselyyn, jolla osallistuimme matka-arvontaan. Koko asia oli ehtinyt jo unohtua kunnes saimme marraskuussa kirjeen, että olemme voittaneet pääpalkinnon, kahden hengen omatoimisen viinimatkan Ranskaan, minne vain ja milloin vain ennen seuraavaa syksyä!

Matkan ideoijana ja toteuttajana meille oli Ranskaan erikoistunut matkatoimisto Pamplemousse Espoosta. Olisiko kohteemme Alsace ja sen viinit? Vai Rhônen laakso? Toisaalta olisi ihanaa mennä myös Bourgogneen… Yhdessä yrityksen vetäjän ja Ranskan tuntijan Henni Liedon kanssa päädyimme Suomessa vähemmän tunnettuun Lounais-Ranskaan ja sen maaseutuun. Mikä valinta! Vaikka monet tuntevatkin muskettisoturit ja Cahorsin alueen viinit, niin massaturismilla ei tätä paikkaa ole tosiaankaan vielä pilattu. Onneksi olimme tämän Fransmannin syyssato-kisan voittajina päässeet mukaan tähän suunnitteluun.

Maaseutua ja maalaisruokaa

Toukokuun lopussa lensimme Pariisin kautta Toulouseen, josta jatkoimme ajaen Bordeauxin suuntaan pieneen Sant Avit Senieurin kylään. Ensimmäinen majapaikkamme oli korkealla mäenrinteellä kieppuraisen soratien päässä sijaitseva 1600 -luvulta periytyvä Perigordilaistalo.

Maataloa emännöivät suomalainen Aune Somersalmi ja amerikkalainen Jonna Roberts, jotka ottivat meidät sydämellisesti vastaan. Miten hienoa olikaan puhua suomea. Maatilan pari sataa vuotta vanhassa päärakennuksessa asustivat alun perin sekä tilalliset että karja, mutta aikojen saatossa rakennus oli muovautunut upeaksi majataloksi, jonka eri tiloihin voidaan parhaimmillaan majoittaa 10-14 henkeä. Pihalla ilta-auringossa kylpi iso uima-allas.

Korkealla sijaitsevalta tilalta avautuvat avarat näkymät vehmaaseen Dordogne- joen laaksoon. 20 hehtaarin alue hevoslaitumineen ja tammimetsineen rajoittuu mm. viinitarhaan. Alueella on myös luumutarhoja ja siellä täällä vilahtelee lehmiä, vuohia ja tietenkin ankkoja. Laakson notkoissa kököttää kaipaamiamme vuosisataisia maalaiskyliä, joista lähin on Beaumont-de-Perigord.

Ensimmäinen varsinainen “turistikohteemme” oli 75 km päässä sijaitseva keskiaikainen Sarlat’n kaupunki, jonka lauantaimarkkinat ovat yksi alueen vetonauloista. Ranskalaiset juustot, makkarat ja alueen erikoisherkku, ankkapasteija, tuoksuivat runsaina ja maukkaina. Siellä täällä pyöriteltiin laseja ja maisteltiin paikallisia viinilaatuja. Värikkäistä tekstiileistä kotiin vietäviksi tarttui pöytä- ja tyynyliinoja.

Asumus on sijainnut kallion sisässä.

Kuinka vanha onkaan ihmisrotu…

Aivan Sarlat’n tuntumassa ovat maailman vanhimmat ja tunnetuimmat Lascauxin luolamaalaukset. Kallioluolan kattoon maalatun yli sadan, pääasiassa härkiä ja hevosia esittävien piirrosten taiteellisuus ja suuri koko tekivät vaikutuksen. Yhtä ihmeellisiä olivat paluumatkalla Vezere -joen varrella sijaitsevat Rogue St Christophen kallioluolat, jossa asumukset sijaitsivat noin sata metriä korkean kallioseinämän uumenissa useassa kerroksessa. Tällaista siis oli kerrostaloasuminen siihen aikaan! Juuri tältä seudulta löydettiin noin 40 000 vuotta vanhan Neanderthalin ihmisen luuranko, joka antoi nimen kokonaiselle historialliselle aikakaudelle. Vielä muutama kilometri ja näimme korkealla kallionseinämässä 200 vuotta vanhan linnan – Maison Forte de Reignacin – julkisivun. Kun kipusimme jyrkät portaat sisäänkäynnille, tajusimme että linnan kolme kerrosta ja lukuisat, aikakauden tyyliin sisustetut huoneet sijaitsevat kallion sisässä.

Puunrunko kuin seinäpilari

Maaseudun uhkeudusta siirryimme korkealla kukkulalla sijaitsevaan Cordes sur Cielin kaupunkiin. Kukkulan laella olevan hotellihuoneemme ikkunasta avautui upea näköala alas laaksoon ja vastapäisille vuorenrinteille. Hotellin pienellä sisäpihalla kasvaa 300 vuotta vanha Wisteriapuu, jonka oksiston alla voi nauttia illallista. Keskiaikainen, vuonna 1222 perustettu Cordes on ollut monien uskonsotien näyttämönä. Nykyään sen vakituiset asukkaat ovat pääasiassa taiteilijoita ja käsityöläisiä, jotka myyvät tuotteitaan kesäaikana kaupungin kansoittaville turisteille.

Cordes-sur-Cielin pittoreski kaupunki Lounais-Ranskassa.

Tehokasta viinituotantoa

Täällä vietimme viinipäivää viiniasiantija Pekka Olkinuoran seurassa. Pekka vei meidät autollaan läheiselle Vignerons de Rabastens -viinitilalle, jossa meidät perehdytettiin nykyaikaiseen viinin valmistukseen. Tila on perustettu 1953 ja rypäleitä kasvatetaan 1200 hehtaarin alueella. Vuotuinen tuotanto on 80 000 hehtolitraa, pääasiassa Gaillacin punaviinejä. Laitos muistuttikin enemmän nykyaikaista kemiantehdasta kuin mielikuvaamme vanhasta maatilasta: monta metriä korkeita metallilieriöitä, satoja metrejä putkistoja, tietokoneohjattuja liukuhihnoja joilla sadat viinipullot saivat hetkessä etiketin ja korkin ja siirtyivät koreihin ja rekka-autoihin. Vierailun kohokohta oli tietenkin tilan viinien maistelu joita vieraat kilpaa kehuivat.

Päivä jatkui lounaan merkeissä Pekan valitsemassa pienessä ravintolassa, jonka täydet ja runsaast pöydät, vilkas puheensorina ja edestakaisin kiitävät tarjoilijat kertoivat ruoan laadusta ja täydensivät tunnelmaa. Ruokailun lomassa Pekka kertoili ranskalaisesta arkielämästä ja suomalaisen asettautumisesta Ranskaan. Kertomukset valottivat meille ranskalaisuutta tavalla, joka tavallisella turistimatkalla jää helposti piiloon.

Taiteilija Toulouse-Lautrec ja Albin kylä

Päivän päätteeksi kävimme vielä ihastelemassa Toulouse Lautrecin taidetta hänen synnyinkaupunkinsa Albin Lautrec -museossa.

Jälkeenpäin ihmettelimme, miten hyvin kahdeksan päivää kestänyt matka lopultakin vastasi toiveitamme jopa ylittäen kaikki odotukset, ja kuinka paljon ehyttä, kaunista vanhaa maaseutua matkalla näimme.

Parhaimmillaan ajoimme yli satakin kilometriä ilman, että olisimme törmänneet maisemaan sopimattomiin rakennuksiin, puhumattakaan nykyaikaisista ostoskeskuksista. Kaikessa näkemässämme aisti ranskalaisten kunnioituksen omaa perinteistä elämänmuotoaan kohtaan, jota he yrittävät vaalia kaikin tavoin muutospaineiden keskellä. Myös ulkomaalaiset ovat huomanneet ranskalaisen kulttuurin arvon; alueelle on muuttanut paljon erityisesti englantilaisia, jopa niin, että erään kyläkoulun lapsista enemmistö puhui englantia.

Marike ja Harri Hasko